JB elokuvissa: Pappi lukkari talonpoika vakooja

movie spy film posterKävin elokuvissa. Kriitikkojen hehkuttama ja joko se jotain palkintojakin voitti. Tarkistettava oli.

Leffan tempo oli nautittava. Rauhallinen, ei ryntäilyyn ja nopeisiin leikkauksiin perustuva. Nykyisen toimintaelokuvan aikakauteen sopii erityisen hyvin tällainen. Ei jaksa nimittäin niitä millisekuntileikkauksia, joita tarvitaan, kun koreografi ei saa näyttelijää opetettua.

Ärsyttävää leffassa oli se, että se jätti vähän liian paljon asioita kertomatta. En kaipaa aina tarkkaa alleviivausta tapahtumista, mutta katsojaa ei mitenkään erityisesti pidetty hyvänä juonen osalta. Juoni ei ainakaan itselle auennut katsoessa aivan täysin, leffan jälkeen pidetty debriefing auttoi hieman ymmärtämään tärkeimmät tapahtumat.

Minun arvostelulla tämä leffa saa 3,5 tähteä. Saisi 4,5, jos leffassa olisi puhuttu enemmän. Dialogia oli nytkin, mutta melko rajoittuneesti. Minusta olisi saanut juonesta vivahteikkaamman hyvillä tarinoilla, anekdooteilla ja toisaalta katsojaakin olisi voitu välillä armahtaa ja ottaa vähän mukaan tapahtumiin.

Mutta ehdottomasti kulutetun ajan arvoinen. Veikkaan, että toinen katsomiskerta antaisi myös lisää ahaa-elämyksiä. Leffa olikin sen kaltainen, joka kestää toisenkin katselun. Leffaan siis.

Seuraavaksi joku sotaelokuva, mutta ei voi mennä katsomaan sellaista leffaa jonka nimi on sotahevonen. Mitä helevettiä. Miksei kukaan tee kunnollista sotaleffaa?

Yrittäminen on uskaliasta

Olen säännöllisen epäsäännöllisesti käynyt tamperelaisessa Kahvila Valossa brunssilla. Olen yhden omistajan kanssa moikkatuttu ja ”tukenut” kahvilaa aivan perustamisesta lähtien. Nyttemmin kahvilaa ei sinänsä ilmeisesti tarvitse tukea. Brunssille on enemmän tulijoita kuin sisään mahtuu.

Vinkki sunnuntaibrunssaajille: Varatkaa pöytä, jos haluatte brunssin heti klo 11, tai tulkaa vasta klo 12 jälkeen. Krapulavuorossa klo 14 jälkeen on yleensä jo varsin vapaata, mutta alkaa olla jo melko myöhäinen ajankohta aamupalalle.

En tiedä yrityksen rahoituspohjasta, mutta voi tuntea tiettyä tyytyväisyyttä omistajien puolesta, kun kahvila on sen verran kannattava, että työvoimaa voi palkata ja asiakkaita tuntuu riittävän – ainakin silloin, kun minä olen ollut paikalla. Oma-aloitteisuutta, mikroyrittämistä ja oikeaa, kestävää, yrittämistä. Ei sitä startup vouhotusta, joka on nyt trendikästä.

Maukasta sämpylää tänää mussuttaessani Valossa mietin juuri tuota yllä linkkaamaani Muxlim tarinaa ja ylipäätään näitä valtion Tukiaisia. Paljonkohan tukia on käytetty ravintolan avaamisessa ja hoitamisessa?

Yhä toistuvasti kuulen tapauksista, joissa pienyritykset haaveilevat kasvusta ja kaipailevat siihen rahoitusta. Valtio eli Tekes tarjoaisi mielellään rahaa, jos ajatus on järkevä. Tai ainakin tarpeeksi iso.

Olen kuullut tarinoita, joissa pienyrityksen on haluttu käyttää projektin suunnitteluun 100 000 euroa tekesrahaa, joka tarkoittaa silloin sitä, että yrityksen itsessään on panostettava omaa rahaa suhteessa merkittävästi, tuet kun eivät ole 100% rahoituksia. Tällä suunnittelurahalla sitten maksetaan konsulteille, jotka suunnittelevat että kuinka haetaan lisää rahaa. He tietävät, mitä projektissa pitää suunnitella, mihin kuluja saa ohjata ja mihin ei. He tietävät, mistä nimikkeistä älähdetään ja mistä kiihotutaan. Suunnittelun aikana saattaa joku miettiä myös sitä, mitä tässä nyt sitten tehtäisiin, mutta pääpaino on siinä, kuinka siihen saataisiin valtiolta lisää tukea siihen toteutukseen. Ja, että osataan täyttää niitä seurantaraportteja.

Ajatus on järjetön ja mahdoton pienille yrityksille, jotka ei voi tukiaisten tavoittelussa polttaa omaa rahaansa kymmeniä ja kymmeniä tuhansia. Onneksi löytyy myös joustavampia tukimuotoja, aina tuhannen euron ”buusteista” lähtien. Sitten eri luukulta löytyy enemmän rahaa, tuollaisiin 10-50k projekteihin, jos toimiala sattuu olemaan käynnissä olevan ”ohjelman” mukainen. Sitten rahaa saa vielä ELY-keskuksista, sadasta muusta paikasta ja Tekesiltä.

Kannatan yritystukien antamista, erityisesti pienien tukien. Näkemykseni kumpuaa tietysti siitä, että olen elämässäni seurannut lähinnä pk-yritysten tarpeita ja toiveita. En tiedä miksi Nokian pitää saada aina Tekesiltä miljoonia, tosin he tukevat yliopistoja ja maksavat veroja Suomeen ihan riittävästi, joten tukien antamisella ei rahallisesti sinänsä ole väliä. Ideologian tasolla asiaa ihmettelen.

Muutaman tuhannen euron tuet ovat juuri niitä, jotka mahdollistavat pienyrityksiä ostamaan toisilta pienyrityksiltä niitä palveluita, joita tarvitsevat, mutta jotka eivät ole heille sinänsä elintärkeitä. Tyypillisesti jonkun järjestelmän kehittäminen, henkilöstön kouluttaminen tai markkinoinnin parantaminen.

Yleensä pienet tuet ovat vielä sidottu paikallisesti niin, että toteuttavan tahon täytyy olla paikallinen yritys. Näin tuetaan työllisyyttä, sekä tuen saavassa firmassa että varsinaisessa suorittavassa firmassa. Koska rahat ovat niin pieniä, ei tarvitse järjestää seurantaa tai muuta raportointikyykkyhyppelyä. Jos yritys saa parin tonnin kädenojennuksella jotain hyötyä toimintaansa, maksaa se valtiolle itsensä takaisin nopeammin kuin kukaan edes kerkiää paperille kirjoittamaan.

Isommat tuet ovat ongelmallisempia, koska ”ilmaiseen” rahaan liittyy aina väärinkäyttöriski ja rahan käyttöä halutaan seurata. Tietysti Suomessa on saatu tehtyä tästä melko byrokraattinen killutin – josta en edes kauheasti tiedä – ja EU-rahan ollessa kyseessä, puhutaan todella massiivisesta paperiduunista.

Minä kun olen yksinkertainen ihminen ja kannatan yksinkertaisia asioita, haluaisin myös yritystuista yksinkertaisia. Joku startup-jeesus joskus ehdotti, että tuet voisivat olla puoliautomaattisia. Haetaan rahaa, joku tarkistaa yrityksen liiketoimintaidean ja yrittäjän historian ja sitten raha myönnetään. Mutta raha ei olekaan vastiikkeetonta, vaan eräänlaista lainaa, jonka ehdot laukeavat yrityksen kasvaessa.

Esimerkiksi niin että Pertin Pajan halutessa tehdä parempia paskahuuseja, he esittävät ideansa tukilaitokselle, joka tsekkaa sen ja antaa rahaa, jos ajatuksessa on järkeä. Rahalla Pertti suunnittelee uuden automaattisen tuotantolinjan paskahuuseille ja ostaa markkinointiosaamista. Jos paska osuu pönttöön tuulettimen sijaan ja liikevaihto ylittää tältä osin miljoona euroa, pitää yrityksen alkaa maksamaan saamaansa rahaa takaisin maltillisella korolla.

Miksi näin, onhan meillä pankit ja bisnesenkelit? En tiedä innostuisiko perinteinen bisnesenkeli tai Nordea paskahuusibisneksestä tai olisiko näin riskipitoiseen sijoitukseen lähtemistä. Oletettavasti ei. Yritystuet puoltavat juuri tässä paikkaansa tarjoten yritykselle edullista lainaa, jonka kanssa ei joudu vaikeuksiin.

Tämä ajatus myös vähentäisi tukirahoituksen markkinahäiriötä. Oikeasti markkinarahoitteinen projekti elää kuitenkin erilaisissa reaaliteeteissa kuin tukirahoitettava projekti. Tämän kaltainen ajatus lähentäisi näitä kahta maailmaa, mutta ei niin paljoa, etteikö vielä pelottomiakin innovaatioita voisi tukirahoituksen turvin lähteä kokeilemaan.

Ja mikä parasta, tukea tarjoavalle taholle tästä tulisi yksiselitteinen ja helppo mittari. Paljonko rahaa maksetaan takaisin versus paljonko rahaa annetaan ulos. Jos rahaa maksetaan ulos paljon ja sisään tulee lähes yhtä paljon, pitäisi hakemusten käsittelijälle antaa lähinnä miljoonabonus. Taas jos rahaa ei mene ulos, eikä tule sisään, voidaan miettiä, miksei tämä meidän tukiviidakko toimikaan. Tai jos rahaa menee ulos, muttei tule sisään, pitäisi tutkia väärinkäytösten mahdollisuutta. Ja niin edelleen.

En kuvittele tietäväni asiasta kovin paljoa, eritoten detailitasolla, mutta pääpiirteittäin pointtini on se, että yritysten pitäisi saada rahaa helpommin, niiden pitäisi tietää mistä sitä saa(!), rahaa pitäisi saada juuri sopivissa määrissä ja rahan saamisen pitäisi olla yrittäjähenkistä. Ehkäpä rahoituksen uudistukset tuovat juuri näitä muutoksia.

Las Vegas

Las Vegas oli kyllä melkoinen paikka. Sanotaanko niin, että kun ensimmäinen kohde Vapauden Maassa oli Las Vegas, ei saanut heti ihan täysin oikeaa kuvaa kyseisestä maasta.

Me oltiin Flamingo Casinolla asumassa, kolmisen yötä. Flamingo taisi olla aivan ytimen (keskellä strippiä) rähjäisin hotelli, mutta myös halvin. Arkipäivänä huomasimme, että työmiehet aloittavat jo kello 06 aamulla poraamisen yläkerrassa. Onneksi Jet Lag oli vielä sen suuntainen, että aamu-unisuus oli muutenkin poissa.

Kolmisen päivää Las Vegasta riittää kaikille. Kaduilla kulkeminen oli ärsyttävää, kun kävely oli vaikeaa ja ties mitä tissibaariläpsyttelijää oli kaikki tienoot täynnä. Ja loput halusivat myydä jotain, soittaa musiikkia täysillä tai kerjätä. 

Meno vaikutti villiltä, mutta siitä nauttiakseen olisi pitänyt olla kaksi promillea enemmän humalassa kuin nyt olimme.

Shoppailusektori Las Vegasin ytimessä oli juuri tätä naurettavaa blingiä, johon ei meikäläisellä ole varaa tai edes halua. Hieman syrjempää löytyi kuitenkin Premium Outlets, jossa oli paljon merkkiliikkeitä ja tavaraa huomattavan edullisesti, lähinnä kympillä tai kahdella (dollarilla).

Se oli jees.

Kasinot oli erittäin nautittavia. Vaikka ne paikat on tavallaan aika yksinkertaisia ja yksitoikkoisia, on ne jotenkin saatu sellaiseksi, että siellä ihminen jaksaa viettää aikaa – ihan vaikka vaan rullakoneiden kanssa, kun en rulettipöytään uskaltanut (harmitti jälkikäteen).

Kokonaisuutena Las Vegas oli sellainen paikka, joka oli hieno käydä katsomassa, mutta ei valtavaa kaipuuta jäänyt. Mutta toki jos mahdollisuus tulisi, menisin uudelleenkin. Ehkä onnikin olisi jo kääntynyt..

Krapula

Krapula

Olette varmaan lukeneet tai kuulleet asiantuntijoiden puhetta krapulasta. Että krapulaan ei ole lääkettä ja että se johtuu siitä, että alkoholi pakenee kehosta. Ja että krapula on suoraan verrannollinen juodun alkoholin määrään.

Tässä on taas yksi kohta, jossa tiede ja asiantuntijat eivät korreloi kokemusten kanssa. Useat väittävät, että aamu on helpompi jos illalla juo paljon vettä ennen nukkumaanmenoa. Tiede ja asiantuntijat sanovat, ettei sillä ole merkitystä.

Joskus on myyty kaupassa tuotteita krapulan poistoon. Niissä on yleensä ollut reilusti piristävää kamaa, kuten kofeiinia ja sitten suoloja ja vitamiineja. Sellaista kamaa, mitä voisi kuvitella tarvitsevansa rapuloissaan.

Nämä on aina poistettu kaupoista tai ainakin parantavat ominaisuudet on pitänyt unohtaa mainonnassa. Ehkä hyvä niin, tuskin ne kenenkään krapulaa oikeasti parantavat.

Mutta subjektiiviset kokemukset eivät kuitenkaan tue perusväitettä, että alkoholin määrä itsessään ratkaisee seuraavan aamun olon. Annan esimerkin. Matson häät, jossa olin bestman ja dj. Löydän itseni juomasta suoraan boolikulhosta klo 03:20, kun kaikki muut ovat menneet saunomaan. Kuuntelen PA:lla junkkaa ja tuhoan loput boolit. Olemme nauttineet alkoholia klo 16 alkaen.

Seuraavana päivänä en uskalla aamulla tietenkään ajaa (olimme kotona vasta joskus viideltä), mutta olo oli varsin mainio. Väsynyt kyllä, mutta ei huonovointisuutta tai pääkipua.

Toinen esimerkki.

Engelberg, vuosi 2008. Join kolme pientä lasia paikallista Rammstainia (~4% siideriä). Seuraavana aamuna päässä jyskyttää, en pysty hiihtämään, oksennan vessassa puolen päivän jälkeen, siihen asti pidäteltyäni.

Näistä ja monista muista kokemuksistani päättelen, että krapulaan on oikeasti lääke, sitä ei vaan vielä tiedetä. Sitä ei ehkä voi nauttia aamulla, vaan sitä ehkä pitäisi nauttia ennen alkoholia tai sen aikana. Mutta jotenkin kroppa pitäisi olla mahdollista saada tuohon häämoodiin, eikä niinkään tuohon migreenin potemiseen. Kysymys kuuluu että kuinka se tapahtuu.

Kaikkien alojen asiantuntija

Nyt kun Arttukin on tehnyt kantelun Julkisen sanan neuvostoon, pitää itsekin vähän kommentoida tätä uutisointia taas. Eikä itseasiassa pelkästään lehtiä, vaan tämä koskee kaikkea uutisointia Suomessa.

Nyt kun Mari Kiviniemi oppositiosta huutaa, miten kaikki asiat kuntajärjestelyssä on tehty väärin, tuli tämä asia taas esiin. Hän kun sanoo haastatteluissa, että kun ei edes asiantuntijoita ole kuultu valmistelussa. Talouslehdissä asiantuntijat antavat joka päivä toinen toistaan jännempiä lausuntoja.

Useissa uutisissa käytetään asiantuntijoita jopa yleisenä joukkona, asiantuntijat ovat sitä mieltä että..

Kuka on se asiantuntija ketä Kiviniemi olisi halunnut kuultavan? MIkä hänen koulutuksensa pitäisi olla, entä asema ammatissa? Entä muiden uutisten asiantuntijat, missä heidän luotettavuustiedot ovat? Jos joku sanoo olevansa vaikka rahoituksen professori, voi hänen sanomisiin suhtautua oikealla tavalla – hän ei ole välttämättä oikeassa mutta tietää varmasti jotain. Mutta entä asiantuntija?

Asiantuntija kuulostaa minusta laiskan toimittajan valinnalta silloin, kun ainut mielipide asiasta on saatu joltain sellaiselta ihmiseltä, jonka sanomisista kukaan ei olisi kiinnostunut, jos tietäisi taustat.

Tiputelkaa nimiä ja titteleitä nyt edes.

Vaalit 2012

Tää vaalimeuhkaaminen on ollut minusta hauskaa. Vihdoinkin Suomeen on saatu poliittista ilmapiiriä takaisin. Kaikkiin kysymyksiin ei vastata vaan että ihan sama.

On ollut myös mukava nähdä, kuinka ihmiset ovat sosialistisessa mediassa taputelleet omissa ryhmissään toisiaan selkään niin pitkään, että ovat alkaneet silmittömästi uskomaan itseensä ja omiinsa, esimerkiksi niin, että joillekin tuli yllätyksenä Saulin voitto.

Nyt oman elämänsä somekonsultin onkin mentävä itseensä ja mietittävä, miksei tullut voittoa vaikka somessa meni niin hyvin. Siis mä retwiittasin kaikki Pekan twiitit ja fabossa mulla on 2000 kaveria, joita oon päivästä toiseen myrkyttäny pekkajutuilla. Miksei se muuttunutkaan kannatukseksi?

Ja tähän väliin on sanottava, että olen ehdottoman ilahtunut siitä, että näistä vaaleista saatiin keskustelua facebookiin ja twitteriin ja ihmiset olivat jotain mieltä. Ja uskalsivat kannattaa jotakin. Jopa sellaista, joka ei välttämättä voita. Ja se todella muuttui kannatukseksi – uskon.

No nyt kun tämä somekonsultti, jolla on toista sataa follouveria twitterissä, ei päässytkään voitonjuhliin, alkoi se ärsyttävä ininä. Oikeat politiikan toimijat ovat tottuneet, että aina ei voita ja että demokratiassa ei oma ääni aina kuulu koviten. Somessa sitä ei voi mitenkään kokea, koska jos joku haastaa mielipiteitäsi tai ei ole sinun turinoistasi kiinnostunut, heität sen pois ympyröistäsi. Ja sama toisinpäin.

Mekanismeja tappion käsittelyyn ei siis ole. Ja somekonsultti voi pahoin. Miksi näin kävi? Oi miksi? Saatana.

Vitun landepaukut ja muut suvaitsemattomat äpärät, jotka tätä Suomea haluaa viedä takaisin Neuvostoliittoaikaan. Kaikki pitäisi polttaa tulella. Suomi ei näköjään ole valmis homopresidenttiin. Tsemppiä kaverit, vielä me saadaan Suomi suvaitsevaiseksi. Tämä on murheen päivä, suvaitsemattomuus pyörittää maailmaa :(

Ja niin edelleen. Tätä paskaa esimerkiksi twitteri on nyt täynnä. Meidän suvaitsevaiset somekonsultit yrittää käsittää tuskaansa. Ja se on näyttävää ja ihanan narsistista. Voi teitä raukkoja tuskanne kanssa.

On todella hyvä että Sauli voitti. Ei sillä, olisin huolinut Pekan presidentiksi, vaikka äänestinkin Saulia. Vaikuttaa fiksulta mieheltä. Mutta nuo Pekan kannattajat. Ne äänekkäimmät somekonsultit, jotka tekee hashtagianalyysiä Pekan impaktista twitterissä. Niiden takia on hyvä, että Sauli voitti. Kukaan ei olisi jaksanut sitä mellastusta, mikä olisi tullut jos Pekka olisi voittanut. Pekan voitto olisi noin yhdessä millisekunnissa käännetty – ei suvaitsevaisuuden – vaan somen voitoksi.

Että kun somekonsultti retwiittasi näitä Pekan kampanjatiimin twiittejä, niin oikeastaan oli tän somekonsultin ansiota, että voitto tuli.

No ei tullut. Onneksi.

Nyt seuraavaksi somekonsultin pitäisi vetää päänsä sieltä suvaitsevaisuusperseestä ja alkaa suvaita tätä vaalitulosta. Osa äänestäjistä äänesti muutakin kuin homoutta, vaikka se ilmeisesti oli somekonsultin pääpainopiste.