Fiiliksiä

Olen käynyt retkeilyulkoilemassa (päiväseltään) tänä vuonna muutamia kertoja ja viime vuonna myös. Ihan ensimmäisellä kerralla en oikein edes tiennyt miksi haluan metsään, paitsi että siellä on hiljaista.

Tänä vuonna löysin uudelleen podcastit. Koiria ulkoiluttaessa (sitäkin nakkia napsuu) on mukava kuunnella vaikkapa Tuomas Enbusken päiväohjelmaa tai Engadgettia tai mitä ikinä sitten tykkääkään. Olen podcastien myöhäisherännäinen. Kaupungissa kuuntelu on luontaista, mutta hiemankin etäämpänä, esimerkiksi Hervannan poluilla, luurit päässä kulkeminen ja musiikin tai muun kuunteleminent tuntuu pöhköltä. On vain mukavampaa nauttia luonnosta ja sen hiljaisuudesta.

Tänä vuonna oikeastaan muutenkin tuon liikkumisen, suksilla tai muuten, syvin olemus on löytynyt. Tärkeintä on, ettei ole kiire ja että on mukavaa. Yllättäen pidin myös veneilemisestä, juuri rauhallisuuden vuoksi (ihan harrastusveneilyä). Mutta samalla myös tekemistä piisaa.

Talviurheilussa puhutaan puuterista ja hyvistä laskuista, mutta kuinka monta erityistä laskua muistat? Kaikki muut kokemukset muistuvat melkein paremmin. Rento fiilis, vuoristomaisema ja vapaus. Toki muistan myös erityisiä laskuja, ensimmäisen Galtibergini, mikä oli melko jäätävä, Laubin lojotuksia ja viime vuonna Serressä sitten kun välillä sujui.

Mutta enemmän kuitenkin sitä muuta toimintaa, siirtymismatkojen tarinointia, evästelyä tai kun Engelbergistä lähdettiin dumppipäivien jälkeen ajamaan alakylille pienempiin mäkeen jotta saatiin olla rauhassa. Ja tehdä hissimiehille lumityöt. Tai kun Viton pakki ei mennytkään päälle.

No jos nyt irtaudutaan tästä jo romanttissävytteisestä haaveilusta ja palataan asiaan. Pointti on se, että alan ehkä jo ymmärtää, mitä haluan reissuista tai kokemuksista ottaa irti. Ja tämän ymmärryksen myötä uusien reissujen suunnitteluun voi tuoda näitä elementtejä.

Lähdemme vaimon kanssa pariksi viikoksi Pölhölään, vuokraamme Vegasista auton ja ajelemme pääsääntöisesti omaan tahtiin Kaliforniassa. Toivottavasti voimme sielläkin päästä oman tekemisen tahtiin, eikä suurkaupunkien syke vedä meitä maalaisia aivan sekaisin.

Pääasiallinen syy tälle postaukselle oli oikeasti se, kun katselin vanhoja kuvia, joita minulla on säilössä vuodesta 2007 saakka. Muut ovat hävinneet. Mahtavia nostalgiafiiliksiä ja myös sellaisista asioista, jotka eivät millään tapaa ole hienoja millään muulla mittapuulla, kuin että se oli hienoa silloin. Selkeää.

Ei muuta kuin tavataan Skiexpossa ja Vapaalaskuiltamissa ensi viikonloppuna, voidaan muistella menneitä ja haaveilla tulevista. Ja puhua koirajuttuja.

Persu sitä, persu tätä

Media ei ole vieläkään palautunut persujen vaalivoitosta. Ja minua se alkaa jo ketuttamaan. Oikeasti persujen vaalivoitto on paljastanut mediasta ja ihmisistä siinä järjestelmässä enemmän kuin Suomen kansasta. Siltä ainakin tuntuu.

Mikael Jugner (SDP) sanoi Tuomas Enbusken showssa, että aluksi persut olivat melko levällään, mutta nykyisin jo paremmin ruodussa – pikkuhiljaa oppivat käyttäytymään siinä ympäristössä, jossa kaikkea sanottua voidaan lainata ja tehdä otsikoita. Kaikki muut paitsi Suomen urpoin sahuri, jolle asia ei valkene. Olen Mikaelin kanssa samaa mieltä.

Tuomas, joka normaalisti on erinomainen haastattelija, hyökkäsi haastattelussa persuja vastaan, syyttäen heitä vaikka mistä. Tuomaksen varsin selkeä kokoomuksen puistoliberaaliosasto (näin tulkitsen?) ei vaan voinut sulattaa persujen pärjäämistä tässä hiton ankeassa demokratiassa. Hyväkin toimittaja sortui apinamaiseen käytökseen ja – tietenkin – hävisi sitten Soinille, kun yritti alkaa haastamaan.

Tänään Hesarissa sama meininki jatkui yhdessä sisäsivukolumnissa, otsikolla Soini ei saanut joukkojaan kuriin. Ai että kun Hanna Kaarto, hesarin uutispäällikkö, saakin kerättyä kivan helppoja pisteitä voihkimalla, että jo se on kauheaa kun Halla-aho ja Hakkarainen. Ja lopuksi vielä hieno klausuuli, kuinka näyttää siltä, että Timo Soinin porukka hajoaa presidentinvaaleissa ja Soini ei saa kannatusta – tämä johtopäätös ilmeisesti tulee tuolta Halla-aho / Hakkarainen sektorilta.

Tänään Hesarissa oli myös valopilkku. Etusivun Merkintöjä -osiossa Kuukausiliitteen esimies, jolla on vissiin sen verran jo pisteitä kerättynä, että uskaltaa sanoa jotain järkevää, ihmetteli, miten Halla-ahon kreikkaläpästä saatiin suurenneltua sellainen kuin siitä tuli. Myös suosikkiohjelmassani Pressiklubissa ollaan asiaa jo pari kertaa käsitelty. Persujen käsittely mediassa on juuri sellaista, minkälaiseksi haukkujat taas haukkuvat persuja.

Minulle tuli yllätyksenä, että Kreikan sotilasjuntan aika (1967-1974) on Suomessa yhä niin kipeä asia, ettei siitä saisi Facebookissa laskea leikkiä. – Lauri Malkavaara

Ja annahan olla, Jussi Halla-Aho sanoi tänään lehdessä (HS edelleen), että voisi kannattaa kuolemantuomiota joissain tilanteissa, mutta ei halua sitä Suomeen. Radio Rock tänään: Haastattelemme Jussi Halla-Ahoa, joka haluaa Suomeen kuolemantuomion.

Radiosta lisää. YleX ja erityisesti Radio Milleniumin kirjoittajat ovat ehkä sotajalalla persuja vastaan. Toki se on huumoria ja sarkasmia, mutta vitsit on sitä tasoa, että Tässä on herra Ar Jalainen, joka haluaa neekerit affenanmaalle. Tätä on ollut jo kauan – mielestäni jo liian kauan. Persujen valinnasta eduskuntaan on puoli vuotta, eikö vitseissä pitäisi olla jo jotain substanssia? Tosin, olen tietty jotenkin nyt herkistynyt tälle persupaskalle viimeaikoina ja varmaan tulkitsen tämän väärin. Ovathan kaikki puolueiden edustajat stereotypioitu huumorissa, aina Nalle Walhroosista lähtien (erinomainen hahmo Milleniumissa muuten!)

En ole Halla-aholainen, persu tai oikein mikään muukaan, mutta kyllä minua kivistää tämä taso, millä persuja käsitellään. Politiikasta viis, varjobudjeteista viis, se sano et neekeri!!11. Vahvalla pohjalla mennään. Uutisoinnin taso tuskin ainakaan nousee, kun pressavaalit ja ainainen EU-vääntö alkaa.

Ruokakauppaketjut

Ruokakauppaviritys Suomessa on kyllä hyvin sekava viritys. Miettikääpä nyt. Meillä on kaksi isoa ketjua, joiden hallituksissa ja päätöksentekoelimissä istuu kunnallis- ja valtionpoliitikkoja kampittamassa mahdollista kilpailua. Lidlille ei rakennustilaa löydy, mutta 6 jalkapallokentän kokoinen Prisma voidaankin rakentaa.

No, tuo asia minua ei edes kiukuta. Naurattaa vaan nämä Suomen maan tavat, joita muualla kutsuttaisiin korruptioksi, mutta Suomessa maan tavaksi, sillä meillä ei ole korruptiota.

Vielä enemmän ihmetyttää se, kuinka ihmiset ovat onnellisia ostellessaan paratiiseissa kuten K-kauppa, Citymarket tai Prisma. Niissä ei ole halpaa ja tuotteet ei ole kovinkaan ihmeellisiä. Stockmannin herkussa ei ole halpaa, mutta tuotteet ovat hyviä. Hyvä esimerkki noista hinnoista on meidän perheestä.

En oikeastaan tiedä mitä tapahtui kesällä (ehkä naimisiinmeno vaikutti?), mutta bonusostomme putosivat dramaattisesti. Normaalisti kannoimme S-ryhmään rahaa melkein 500 euroa joka kuukausi, nyt yhtäkkiä vain pari hunttia. Lähikauppamme on S-Market. En tiedä mitä tapahtui, paitsi että aloimme kokeilemaan vähän erilaisia ruokailujuttuja, mutta ei kai se niin paljoa luulisi vaikuttavan.

Lisäsimme myös Lidlissä käyntiä. Ei dramaattisesti, mutta lähinnä siten, että pyritään käymään Lidlissä aina kun voidaan. Tässä koko hämmennyksessä on ollut sellainen tulos, että meidän yhteisellä pankkitilillä, johon laitamme molemmat ruokarahat yms. joka kuukausi, ei enää vilkkasekkaan pohja, vaan rahaa on alkanut kertymään. Ei paljoa, mutta sillä tavalla, ettei kuun lopussa tarvitse laittaa lisää.

Tämä lienee kertoo ”bonusjärjestelmistä” kaiken oleellisen. Lidlin bonusjärjestelmä on eittämättömästi paras. Sitä ei ole.

Oletteko muuten huomanneet, kuinka yksinkertaista koijataan noiden bonussysteemien kanssa. Tarkista tästä bonuskertymäsi, jotta voit tarkkailla pääsetkö seuraavalle askelmalle. S-ryhmällähän askelmien erot ovat 0,5%. Pirkanmaalla jos on bonuskertymä 480e, niin saa 2,5% bonusta, se taitaa olla melko tarkkaan 10e. Jos osteleeki vähä lisää, et pääsee seuraavalle levelille (20e -> 500e), saakin 3% bonusta! Eli meleko tarkkaan 15e! Eli 20e panostuksella saa 5 euroa takaisin. Nimittäin!

S-ryhmässä ainut hyvä on S-pankki ja sen palvelut. Niistä tykkään.