by

JB testaa: Struve uudelleen

Aiemmin pölhöillessämme Jämsässä Struven ketjun paikkeilla olimme Oravivuoressa. Jotkut varmaan muistavat tarinan kahdesta vapaalaskijasta, jotka lähtivät Jämsän maastoihin hiihtämään putikkaa vesisateessa. Matka oli mieleenpainuva.

Oravivuori ei koostaan huolimatta oikein lunastanut asetettuja odotuksia. Tänä vuonna tutkimusta tehtiin netin suosituimmissa tietopalveluissa (relaa.com) ja päädyttiin siihen että Jämsän Struven ketjulla on vielä muutamia kukkuloita, joille täytyy käydä kiipeämässä. Kevään ensimmäisenä kauniina aurinkopäivänä kävimme tuumasta toimeen.

Matso ja Jasmo skinnaa jäällä

Ei muuta kuin matkaan

Jutun moninaisesta kuvituksesta vastaavat Jasmon surullisen kuuluisa Samsung Galaxy S, Matson kuvausmultimediapuhelimien ykkönen, eli N8 ja Tomin pokkari. Voitte arvuutella mikä kuva on milläkin otettu.

Tällä kertaa ensimmäisenä paikkana oli Vaaruvuori. Vaaruvuori on noin 120m korkeuseroltaan oleva osittain suojeltu kukkula, jonka laella on vaellusreitti ja jotain muuta sellaista.

Vaarun jyrkkä

Menimme tietysti luonnonsuojelualueiden ohi kohti harvaa mäntymetsää, kuten Relaassa sanottiin. Skinnailu ylös meni helpohkosti, ainoastaan minulla oli taas ongelmia skinien kanssa. Ne eivät ole enää ihan uudet ja ne ovat myös 25mm kapeammat kuin sukset, jolloin käy aika herkästi niin, että reunat kannattavat suksea ja skini lipsuu.

No siitä huolimatta ylös päästiin. Harvaan mäntymetsään.

Harvuus o suhteellista

Tälläkään kertaa lumet eivät olleet aivan sellaisia kuin olisi pitänyt olla. Lisäksi harva mäntymetsä olikin louhikkoista sekametsää, jossa oli paljon kaatuneita puita ja muita jännittäviä yllätyksiä. Aika Paha Koli henkinen kaikkineen.

Mutta ei jäänyt harmittamaan. Tällä kertaa olimme ottaneet ensimmäisestä kerrasta opiksemme ja mukana oli makkaraa (myöhempää käyttöä varten), leipää, kahvia ja vaimon leipomia herkullisia mokkapaloja. Eväspuoli oli siis kunnossa.

Laskeutumisen jälkeen kello oli sen verran, että kerkisimme läpsytellä takaisin autolle ja lähteä vielä katsomaan toisen vuoren. Se oli nimeltään joku Pölhövuori ja sen saavuttaminen oli helppoa – joskin paikka oli myös pienempi kuin Vaarun reunamat.

Laskeva aurinko toi näkymiin tiettyä hienoutta.

Viimeisen kerran skinejä pois pohjasta

Tämä seinämä oli ihan toista laatua kuin Vaarun louhikkopuska. Ihan hyvää hiihtoa, joskin seinämä oli aika rikkonainen, muutamia kaatuneita puita ja siirtolohkareita. Lumi oli paljon parempaa kuin Vaarussa, pohjoisseinämällä ihan oikeaa puuteria. Mielellään olisi ottanut pari kierrosta lisääkin, mutta valo alkoi maailmasta poistua, joten pienet makkaratulet löytämällämme tulentekopaikalla ja sitten kotiinpäin.

Kynsitulet tulentekopaikalla

Hyvä reissu. Jatkumoa viime vuoden pölhöilyihin. Oltiinpahan tuokin 5 tuntia pois pahanteosta ja saatiin raitista ilmaa. Eikä mennyt pelkäksi kiipeämiseksi, tällä kertaa saatiin oikein laskuakin. Keski-Suomen timantteja.

Kommentoi

Comment

  1. Hilluttavasti tuolla etelän puuhamaassa oli saman korkuisia (120m) hiekkadyynejä.
    Jäivät tosin laskematta hiekkalaudan sträppien hajottua.
    Lumella kurvattiin kylläkin :)