by

JB katsoo: The Pacific

On tämä ajatuksia herättävä sarja. En ole vielä edes katsonut viimeistä jaksoa ja pakko on tulla jo blogaamaan. Sarja antaa todella ajattelemisen aihetta. Kuten:

  • Miten niin isolla rahalla on saatu näin huono sarja
  • Raha ei tunnu korvaavan käsikirjoitusta
  • Miksi taistelukohtaukset ovat kamalan ja naurettavan välillä
  • Eikö kauheudella mässäily koskaan riittänyt ohjaajille

Nokkelampi ehkä jo osasikin arvioida, että en ole hirvittävästi tykännyt sarjasta. Minut on helppo ampua alas, sillä penään sellaisia asioita, jotka tekevät sarjasta vähemmän vaikeita. Ja se ei tietenkään ole kuvateosten harrastajan ihanne.

Realistisuuden penääminen tai sen kehuminen on vähän mahdotonta näin pullamössösukupolven edustajana. Mutta varsinkin taistelut ovat kyllä aika.. kökköjä.

On inhottavaa seurata jotain taistelua, joka kestää vaikka 15 minuuttia. Siinä juostaan, ammutaan, kuollaan, kuollaan eri tavalla, kuollaan roiskahtamalla, ammutaan, juostaan, huudetaan. En tiedä oliko jenkkien strategiana siellä puolen maapalloa vain juosta ja huutaa, ehkä oli. Silloin kuvaus on totuudenmukaista.

Katsoja on kuin perusjääkäri, joka jätetään suunnitelmien ja strategioiden ulkopuolelle. Sitten ryntäillään, huudetaan ja kuollaan 15 minuuttia ja katsoja miettii että mitähän tässä nyt tapahtuu. Alkupuolella sarjaa harrastetaan vielä pimeässä sotimista. Se on erityisen jännittävää, kun 15 minuuttia ammutaan, huudetaan ja kuollaan ilman kuvaa.

Katsoja ei tiedä tavotteista tai välitavoitteista, joita sotilailla ehkä jopa on. Ainut mistä katsoja tietää, on 15 minuutin ampuminen, huuto ja kuoleminen.

Sotaa käydään kolmen ihmisen silmin. Heidät oppii sarjan aikana tunnistamaan suunnilleen nimeltä, kasvoilta ei juurikaan. Heitä näytetään vähän silloin tällöin. Muut ihmiset pääasiassa vilisevät, ampuvat, juoksevat ja kuolevat sarjassa. Mitään BoB henkistä henkilöihin tutustumista on melko turha odotella.

Entäs ne japsit sitten. Sarjassa muistetaan muutaman kerran mainita heidän oveluus, peräänantamattomuus, kuoleman halveksinta ja kamikazet. Mitään näitä ei kuitenkaan sarjassa nähdä, vaan sarjassa olevat japanilaiset ovat extroja Rambo-elokuvista. He juoksevat, huutavat, ampuvat ja kuolevat. Tai no yleensä eivät edes ammu. Jenkit telottavat japseja.

Taistelutilanteissa ei koskaan näe, kuka jenkkejä ampuu. Heitä vaan kuolee. Mitään järkeä ei ole missään. Kun ottaa askeleen kauemmaksi sarjasta, voi ehkä nähdä jonkun sanoman sodan järjettömyydestä. Mutta sarjassa itsessään ei ole mitään sanomaa.

Paitsi historiallisissa dokumenteissa / haastatteluissa jokaisen jakson alussa. Ne ovat mielenkiintoisia ja myös koskettavia. Paikalla olleet ovat tyytyväisiä että ovat haavoittuneet, koska ovat varmoja että olisivat muuten kuolleet. Ja niin edelleen. Kaikki ajattelu onneksi keritään sarjaan siirtyessä unohtaa. Tärkeämpää on juosta, huutaa, ampua ja kuolla näyttävästi ja verisesti. Epäilen että erilaisten kuolintapojen keksimiseen on mennyt enemmän aikaa, kuin varsinaisen käsikirjoituksen laatimiseen.

No, on sarjassa hetkensäkin (lyhyet), mutta opin enemmän sodasta tyynellämerellä Battlefield 1942:sta kuin tästä sarjasta. Voihan tämän katsoa, mutta jos odottaa sarjaa samalla innolla kuin minä tein, saattaa odotettavissa olla aikamoinen pettymys.

Kommentoi

Comment