JB testaa: Oravivuori Freeride

Kun Antti Ruohosellakin on kuvareportaaseja Åresta ja Engelbergistä ja vaikka mitä, niin minullakin pitää olla. Saanko esitellä, JB testaa, kuvareportaasi Oravivuori freeride.

Kun näillä leveysasteilla saa kerrankin lunta, on vain yksi paikka, mihin pitää mennä. Yleensähän näitä siikritspotteja ei pahemmin jaella, mutta olen niin höveli kaveri, että tässä nyt Jasmon blogin seuraajille paljastan huippumestat heti Jämsän kulmalta. Nimittäin, naiset ja herrat, saanko esitellä: Oravivuori. Niin, minustakin nimi on hieman optimistinen.

Oravivuoren entry on jännittävä ja kuumottava

Tämän postauksen kuvat tarjoaa Nokian X6 laatupuhelin ja sommittelusta vastaa Matsolainen.

Sitten asiaan. Koska torstainen ripsakka kymmenen asteen pakkaskeli tyynenä auringonpaisteena piti kuluttaa kantamalla toimiston kamoja paikasta x paikkaan y, valittiin sopivaksi ajanhetkeksi työntyä Oraviin sunnuntai, jolloin oli aste lämmintä ja ripisteli vettä, sekä tuuli. Ilmankosteus oli ainoastaan 98%. Auringon noususta tai laskusta ei sinä päivänä ollut tietoa, ensin oli harmaata ja sitten hieman harmaampaa. Tietysti kun suomalainen on kerran päättänyt, että nyt lähdetään hiihtää putikkaa, niin sillo mennään, vaikka sataiski vähän vettä ja kaikki lumet on tippunu puista.

Joten ei muuta kuin housuja jalkaan, monoja kii ja skiniä suksenpohjaan. Reinojen talvikenkäominaisuuksista täytyy mainita tähän hätään sen verran, että niitä ei ole.

Kamoja fiksailis. Onko sillä vaipat vai pökäle pöksyssä?

Oltiin kuultu vähän huhuu, että ladun avaaminen on leveellä suksella helpompaa, niin otettiin matkaan sitten vähän leveemmät sukset. Ei muuta kuin reppu selkään ja matkaan. Tässä vaiheessa jo oltiin tajuttu amatöörimäisyytemme. Nimittäin jotain puuttui, se tärkein. Nimittäin eväät. Ei ollut edes suklaata mukana. Millä nyt palkita hikinen lihapulla mäen päällä? Ei ollut muuta kuin vettä. No, ei auttanut siinä laittaa mieltä matalaksi, ei muuta kuin vaaraa kohti!

Luntahan siellä oli. Märkää-, raskasta- ja skinin pohjaan tarttuvaa lunta. Mutta paljon. Tai no sillai paljon että yli polven. Onhan se aika paljon. Lisäksi tuntui siltä, että sille polulle, mitä pitkin skinnattiin (merkitty), oli tuuli ainakin paikoittain pakannut jopa enemmän lunta kuin muualle. Paras skinnausreitti siis: polku. No, siinähän se meni mukavasti sen jälkeen, kun päästi matson ajattaa latua, perässä vaa löpsötteli, varsinaisesti jyrkkää tai vaikeaa skinnausta ei ollut, edessä oleva joutui vaan raskaaseen lumeen tallomaan uran. Takana saattoi ihan rauhassa pelata taskubilistä.

Koska arvaan, että tämä postaus innoittaa muitakin menemään kyseiseen paikkaan, niin annan reittivihjeitä. Lähtekää siitä, mistä reitti on merkattu lähteväksi, seuratkaa punaisilla tapeilla huonosti ja satunnaisesti merkattua reittiä, ja ottakaa sitten näreen vierestä vasemmalle.

Page 1 of 4 | Next page