by

JB testaa: Oravivuori Freeride

Kun Antti Ruohosellakin on kuvareportaaseja Åresta ja Engelbergistä ja vaikka mitä, niin minullakin pitää olla. Saanko esitellä, JB testaa, kuvareportaasi Oravivuori freeride.

Kun näillä leveysasteilla saa kerrankin lunta, on vain yksi paikka, mihin pitää mennä. Yleensähän näitä siikritspotteja ei pahemmin jaella, mutta olen niin höveli kaveri, että tässä nyt Jasmon blogin seuraajille paljastan huippumestat heti Jämsän kulmalta. Nimittäin, naiset ja herrat, saanko esitellä: Oravivuori. Niin, minustakin nimi on hieman optimistinen.

Oravivuori koko komeudessaan

Oravivuoren entry on jännittävä ja kuumottava

Tämän postauksen kuvat tarjoaa Nokian X6 laatupuhelin ja sommittelusta vastaa Matsolainen.

Sitten asiaan. Koska torstainen ripsakka kymmenen asteen pakkaskeli tyynenä auringonpaisteena piti kuluttaa kantamalla toimiston kamoja paikasta x paikkaan y, valittiin sopivaksi ajanhetkeksi työntyä Oraviin sunnuntai, jolloin oli aste lämmintä ja ripisteli vettä, sekä tuuli. Ilmankosteus oli ainoastaan 98%. Auringon noususta tai laskusta ei sinä päivänä ollut tietoa, ensin oli harmaata ja sitten hieman harmaampaa. Tietysti kun suomalainen on kerran päättänyt, että nyt lähdetään hiihtää putikkaa, niin sillo mennään, vaikka sataiski vähän vettä ja kaikki lumet on tippunu puista.

Joten ei muuta kuin housuja jalkaan, monoja kii ja skiniä suksenpohjaan. Reinojen talvikenkäominaisuuksista täytyy mainita tähän hätään sen verran, että niitä ei ole.

Oravivuori, here we come

Kamoja fiksailis. Onko sillä vaipat vai pökäle pöksyssä?

Oltiin kuultu vähän huhuu, että ladun avaaminen on leveellä suksella helpompaa, niin otettiin matkaan sitten vähän leveemmät sukset. Ei muuta kuin reppu selkään ja matkaan. Tässä vaiheessa jo oltiin tajuttu amatöörimäisyytemme. Nimittäin jotain puuttui, se tärkein. Nimittäin eväät. Ei ollut edes suklaata mukana. Millä nyt palkita hikinen lihapulla mäen päällä? Ei ollut muuta kuin vettä. No, ei auttanut siinä laittaa mieltä matalaksi, ei muuta kuin vaaraa kohti!

Luntahan siellä oli. Märkää-, raskasta- ja skinin pohjaan tarttuvaa lunta. Mutta paljon. Tai no sillai paljon että yli polven. Onhan se aika paljon. Lisäksi tuntui siltä, että sille polulle, mitä pitkin skinnattiin (merkitty), oli tuuli ainakin paikoittain pakannut jopa enemmän lunta kuin muualle. Paras skinnausreitti siis: polku. No, siinähän se meni mukavasti sen jälkeen, kun päästi matson ajattaa latua, perässä vaa löpsötteli, varsinaisesti jyrkkää tai vaikeaa skinnausta ei ollut, edessä oleva joutui vaan raskaaseen lumeen tallomaan uran. Takana saattoi ihan rauhassa pelata taskubilistä.

Koska arvaan, että tämä postaus innoittaa muitakin menemään kyseiseen paikkaan, niin annan reittivihjeitä. Lähtekää siitä, mistä reitti on merkattu lähteväksi, seuratkaa punaisilla tapeilla huonosti ja satunnaisesti merkattua reittiä, ja ottakaa sitten näreen vierestä vasemmalle.

Suksilla otettava tiukka vasen

Siitä vasemmalle

Sitten saavutaankin portaille. Nämä portaat on ikävät, mutta ei lähellekään samanlaiset tappajaportaat kuin mitä Pyhän takamaastoista löytyy. Portaat olivat aika loivat ja helpot kulkea vaikka olisi suksetkin olalla!

Oravivuoren portaat

Oravivuoren portaat pääsee helposti vaikka sukset olalla

Portaiden yläpäässä on kannustusviitta, enää 200m matkaa maaliin, jos vain osaat arvata mihin päin pitää lähteä. Jälkiä ei paljon ollut seurattavaksi, viimeksi ennen meitä Oravivuorella oli käynyt vieraskirjan mukaan kaksi slovenialaista (tai vast) tammikuun puolessa välissä. Sen verran metässä oltiin, että autojen pärinää ei kuulunut, ainoastaan harvakseltaan maajussin haulikon pamahdus, kun jahtailee siellä yksityistietä käyttäviä kalastajia.

200m maaliin ei ole pitkä matka, vaikka lunta olisi paljon, suunta epäselvä ja korkeuseroakin parikymmentä metriä. Niinpä heti kohta edessämme siinti Oravivuoren näköalapaikka ja joku vuoden 1870 kolmiomittauspaikkojen mersu.

Oravivuoren toppi

Oravivuoren toppi ja näköalatorni, näköalatorni 200m merenpinnasta

Sehän ei auttanut kun rapsutella sukset pois jalasta, tärräyttää skinit reppuun, hörpätä vettä ja kavuta torniin.

perse

Älä kuvaa sen persettä, sillä on tyttöystävä!1

Topistahan näki kauas, mutta ei laskulinjaa.

Johonkin näkymä

Joku näkymä

Kaikessa tuossa keekoilussa ja tuossa urpoilussa alkoi tulla nälkä ja kylmä, niin oli aika alkaa kattomaan sitä laskulinjaa, mitä varten tänne kiivettiin. Toppi on tosiaan melkein 200m merenpinnan yläpuolella, mutta se ei kyllä paljon lupaa. Yhdessä suunnassa on loivaa / tasaista, se on suunta josta lähestyttiin. Toisessa suunnassa on avokalliojyrkänne. Näiden välissä on louhikkoinen kumpuileva kolihenkinen offari, jossa periaatteessa voi tehdä käännöksiä. Jos luistaisi ja lumi ei olisi noin raskasta.

Tavallaan voisi olla järkevää voidella sukset muullakin, kuin apteekista saatavalla parafiinillä, ilmeisesti siinä ei luisto-ominaisuudet ole aivan tappiinsa hiottuja. Tietysti sekin voisi auttaa, jos olisi joskus jaksanut siklata pois sen voidekerroksen sieltä pohjasta. Tämän lisäksi vielä huonosti paikatut reiät suksen pohjissa eivät ainakaan paranna luistoa. Kokonaisuutena voidaan sanoa, että luiston minimioimiseksi on tehty lähes kaikki, mitä tehtävissä on.

Skinejäkin ilmeisesti pitäisi joskus huoltaa. Ehkä jopa uusien hankkiminen veljeltä sosialisoitujen skinien tilalle voisi tulla kyseeseen, tai sitten vain skinien puhdistus ja voitelu. Nimittäin huonostihan ne eteenpäin luistaa, tosin ei taaksekaan, plussakelissä myös keräävät lunta niin hitosti pohjaan, että kinnaaminen on jo suorastaan raskasta, ja myös vaikeaa jyrkällä, lumi kun ei siellä pohjassa oikein pidä..

Jäätä skinissä

Skinin pohjat jäässä, isot 10cm paksut lumipaakut jo raaputettu irti

No, kai se välineiden huoltaminen voisi tulla kyseeseen. Ehkäpä jos veisi suksen pohjahiontaan, niin polvivaivatkin vähenisivät? Ehkä. Ehkä teen niin.

No mutta, alamäkeen piti lähteä. No, alamäkeenhän lähdettiin. Tai ainakin yritettiin. Tämä oli ehkä huonoin offarilasku mun koko elämän aikana, jos ei lasketa sellaista, kun hauskana miehenä on laskenut jollain siirtymällä rinteen sivuun ja jäänyt siihen kiinni. Tällä seinällä oli muotoja, pieniä droppeja tasaselle, absoluuttisesti ei mitään pohjaa, lumet lähtivät suksijan mukana pois ja luistanut ei yhtikäs mihinkään. Onneksi ei ihan liimaa ollut, mutta takasnujussa suoraan sai sitten lasketella alas asti, tai ihan loppu piti kyllä lykkiä, vaikka vähän viettikin. Loppureitti vei maailman tiheimpään pajukkoon, mutta kun ei jäänyt arpomaan, vaan russuutti vaan läpi, niin hyvinhän tuosta selvisi. Laittakoon isäntä vaikka hirvivahingoksi.

Laskulinjat

Noniin, huippuu linjaa, huomaa käännös oikealla ja roppi, no melkein, siinä suoraan

No sitten kun tämän kaiken oli rämpyttänyt läpi, niin päästiin pellolle, josta pitää rämpyttää semmonen parisataa metriä autotielle. Jos pikkusen ois funtsinu etukäteen jotain, niin auton voisi sijoittaa tänne puolelle kukkulaa, jolloin laskun jälkeen olisi suoraan päässyt pois. Nooo, ei näitä niin tarkkaan kannata alkaa funtsimaan, tunteella vaan. Nälkäähän se vähän teki, mutta matkaa ei pitänyt olla viittäkään kilometriä takaisin autolle, tosin se tie, jolla nyt olla möllötettiin, ei autolle vienyt, eikä meillä oikein ollut mitään käryä, mihin tämä tie vie. Oikeaan suuntaan kuitenkin, niin ei muuta kuin monoa toisen eteen.

Kataisen marjat

Matso ja Kattaisen marjat

Kun tie sitten tuli päätökseensä, oli aika kaivaa X6 monitoimilaite, eli mobiilitietokone taskusta ja avata ilmaiseksi ladattava Ovi Maps sovellus. Mr. Maps osasikin oivasti sanoa, että siitä vaan kun puskette 300m suoraan eteenpäin siellä metässä, niin toinen tie vastaan tulloo. No, ei kai sitä uskalla vastaankaan väittää, kun Suomen Ainut Toivo niin määrää, niin ei muuta kuin rämpyttimet jalkaan ja mettään. Tällä kertaa oli tasamaahiihtoa ja luisto niin huono, että skinit sai pitää rauhassa repussa.

Herra Ovihan ei palvelussaan mitään korkeuseroja näyttele, kun ei se niin tarkkaa ole noille automiehille. No niinhän siinä näinä päivinä kävi, että jontkahan siellä edessä olla murjotti. Vittiko siin on jo mielessä käyny, että kohta saa hikipaidan pois päältä ja autolla täysiä Shell Helmisimpukkaan, niin kyllä meintaa monttu vetää mielen mustaks. Onneksi aina on kiertoreitti tai suorareitti. Nimittäin Mäkiahot oli menneet ja rakentaa paukauttaneet pienen kesämökkitönöläisen, eli maatilan siihen meidän sijaintipaikan viereen. Siinä sitten arpaa heittäessä, että mennäkkö törkeesti pihan läpi, vai tallatakko munia myöten kuopassa, päädyttiin siihen, että ripee kotirauhan rikkominen on kivempaa kuin tunnin monttumöhinä. Siit sitä sit paineltii, niska pitkällä suoraan makuuhuoneen ikkunan alta. Sori vaan.

Siithän ei ollu enää seittemääkään kilometriä, vaan auto alkoi sitten tielle päästyä näkyä jo ennen pimeän tuloa.

Siinä se jasmo tallaa kohti autoa

Jasmo tallaa kohti lähtöruutua

Nonni, sit vaa vaatteita vaihtamaan, romut Vivaroon ja putki punasena lähimmälle Nesteelle seisovaan pöytään, jossa nälkäisenä voi tehdä mahdottomia ylilyöntejä. Niin tälläkin kertaa.

YHTEENVETO

Hauska reissu, jää lapsille kerrottavaa isän urpoiluista.
Hyvää
+ ulkoilma
+ kinnailuharjoitus
+ retkeily
+ rauhallisuus
+ hiljaisuus

Huonoa
– maatilarakentaminen
– laskeminen
– keli

Kommentoi

Comment

  1. Ei ollu eväitä, mutta katajassa oli marjoja. Ihanku olis kintonikin vetäny nousun päälle!

  2. Haha piristeli synkeän harmaata Helsinkiläistä aamua tää. Etenkin noi Vivaron häkit, mietin et onko ne mahdollisia häiriköiviä matkatovereita varten.

    Mut täytyy sanoa, että on kyllä ollu vaarantava virhe lähteä minnekään skinien kanssa, jossei oo eväitä. Mun mielestä skinnailussa parasta on just se, että voip hyvällä omalla tunnolla huitasta kunnon pähkinäsuklaalevyn.

  3. No jaa parempi kai skinnata siella kuin laskee helteessa parkkia Japaniassa ;)