Å, hvor herlig det er å være norsk

Mennään norjaan, siellä kännit saaMitä olisikaan Olympialaiset ilman Norjaa? No en tiedä, eikä se ole edes mitenkään kiinnostavaa, vähän kuin joku miettisi, mitä jos Suomea ei olisi. Mutta Norja, tuo valtioiden mersu, aiheuttaa meissä suomalaisissa tunteita, monenlaisia.

Ja näin olympialaisten aikaan tietysti asia korostuu, kun Norjalaiset vievät mitalit ja suomalaiset eivät. Norjahan on noin miljoona asukasta pienempi läntti kuin Suomi, mutta olympiamenestys ei näemmä mene ihan käsi kädessä maan koon kanssa, ainakaan talviolympialaisissa, vai mitä sanoisivat kiinalaiset?

Suomalainen on herkästi Norjalle vähän kateellinen ja pahansuopa. Dopingiahan he käyttävät ja maastohiihdon voiteluun ilmeisesti 500 000 euroa tai kruunua lähtöä kohden (jäi kuulematta kumpaa, toivottavasti euroa!). Jääkiekossa ne ei pärjää, mutta kun Suomi ei päässyt Norjaa voittamaan, niin halpa lohtu. Mäkihyppelyssäkin pesevät, se oli jo kylmää. Entä alppihiihdossa? Niinpä.

Norjalaisilla ei varmasti ole myöskään Smegin kosketusnäppäimillä varustettuja induktioliesiä. He polttavat raakaöljyä suoraan kotona hellassa. Nimittäin, kuten hyvä norjalainen ystäväni, koodinimellä Turska, sanoi:

We’ve got oil

Ja mitäpä sitä kiertelemään, näinhän se on.

Mikään tästä, mitä olen tässä kertonut, ei rassaa minua pätkääkään. En osaa olla norjalaisille kateellinen ja ne muutamat joihin olen paremmin tutustunut Engelbergissä ja täällä Tampereella on ollu hyviä tyyppejä. Keskimäärin parempia ja älyllisempiä kuin ruotsalaiset, yhtään dissaamatta opas-Johania tai Peteriä, joka oli meidän kanssa reissussa nyt Levillä, puhun niistä muista ruotsalaisista.

Mutta se ruotsalaisista.

Sitten kun tajuaa, miten paljon paremmin kaikki Norjassa on, voi tutustua Ylen olympilaisten tulosseurantapalveluun. Ei kannata säikähtää, se pimpahtelee aina välillä, ei voi käsittää / tietää miksi. No, siitä sekasotkustahan näkee näppärästi, että missä mennään. Nooo, lopputulosten seurantaan ylellä on ihan hyvät työkalut. Se voitti sen 4-5 ja tää laskia did not finish. Mitalitaulukkoa Yle ei yritä edes pitää itse yllä, vaan linkittää suoraan Vancouveriin. Oikeasti olympialaisten tulospalvelukin linkitetään Yleltä suoraan Kanadaan, koska oma on niin huono.

No mutta ei se mitään, kanadalaisillahan on ihan oiva värkki. Jos haluaa seurata vaikka kurlinkia, niin sieltä löytyy hyvin kaikkea tietoa, esimerkiksi tieto siitä, että norjalaiset ovat huomenna semifinaalissa Sveitsin kanssa ja Suomella joukkuetta ei ole.

Mutta mitenkäs norjalaisilla? Norjassahan tulee televisiosta 500 tuntia olympialähetystä. Jos kisat kestää kaksi viikkoa, niin tuo on aika paljon. Vanhat valaankalastajat on myös sijoittanut kruunun tai pari heidän omaan tulosseurantaan. Jos katsoo mäkihyppyä, niin norjalaisten tulosseurannasta näkyy tuomareiden pisteet, hyppypisteet, yhteispisteet ja sijoitus 2 sekuntia sen jälkeen, kun suomalainen on nähnyt sen tv-ruudusta. Entä alppihiihdossa? Väliajat tulevat käytännössä reaaliajassa norjalaisten tulosseurantaan, kuten kyllä kanadalaistenkin. Mutta jotenkin kattavuudessaan tuo norjalaisten vehjes pesee Kanadan ja sitä ei enää kestä.

Norjalaisilla on vaan kaikki niin paljon paremmin.

Doping Vancouverissa

Nämä arvokilpailut ovat sitten jännittäviä. Dopingtestaus aiheuttaa enemmän jännitystä kuin itse kilpailut, kuka jää tällä kertaa kiinni?

Dopingin käyttäminen pitäisi vapauttaa

Suomalainen veridoping-asiantuntija Tapio Videman sanoo Hesarissa, että hänen mielestään koko dopingtestaus pitäisi lopettaa. Tästä ideasta olen aiemminkin maininnut blogissani, kun herra Erkki Vettenniemi puhui samasta asiasta, mutta perehdytäänpä tällä kertaa siihen vähän syvemmälle.

Ensinnäkin olen Tapio Videmanin kanssa samaa mieltä. Dopingtestaus pitäisi lopettaa huippu-urheilussa, sillä mitään mieltä sen jatkamisessa ei ole. Tämä on kuin marihuanakielto Kaliforniassa (yli 50% väestöstä käyttänyt) tai verkkopiratismin vastainen taistelu ( hyvin tuntuu menevän). Käytetään yhteisiä rahoja sellaisen tapahtuman estämiseen, jota ei voi estää. Vähän kuin kulutettaisiin miljoonia rakentamalla metrin korkuinen rantavalli Thaimaahan, että seuraava tsunami siihen sitten pysähtyy.

Nimittäin urheilijat jäävät kiinni ainoastaan vahingossa ja silloin, kun antidopingtyö on saatu pidettyä salassa. Sitten katselemme kuvia itkevästä urheilijasta, jonka juomapulloon valmentaja oli varmaan sujauttanut jotain ja kaikki muut joukkueen urheilijat ovat kyllä puhtoisia eikä tämä ole järjestelmällistä.

Ottakaamme esimerkiksi painonnosto. Vuonna 1984 olympialaisissa jäi paljon painonnostajia kiinni dopingista. Seuraavissakin olympialaisissa kärähdyksiä oli, mutta ainoastaan muutama. Seuraavissa olympialaisissa painonnostajista ei kärähtänyt kukaan. Kunnes Ateenassa 2004 dopingtestaus otti uuden askeleen ja kas vain, 12 painonnostajaa jäi kiinni dopingin käytöstä. Suoritustasohan nousi silti koko ajan.

Marion Jones, se naispikajuoksia, testattiin uransa aikana yli 200 kertaa. Voittajat testataan. Ikinä ei löytynyt mitään. Vuonna 2007 Jones tunnusti itse käyttäneensä dopingia, steroideja, epoa ja kasvuhormooneja. Tämä nainen testatiin 200 kertaa. Mitä tämä kertoo testaamisen mielekkyydestä?

Dopingtestaus tekee myös urheilusta tiedustelutoimintaa, kuten Lahden tapaus varmaan kaikille suomalaisille muistuttaa. Suomalaiset saivat väärää tietoa syväkurkultaan, eli siis että hemohessiä ei testata, ja hassusti kävi. Olikohan muilla mailla paremmat syväkurkut? K-P Kyrö on avoimesti kertonut kuinka paljon hiihtopiireissä käytetään dopingia, eikä pelkästään suomalaiset. Norjalaiset osasivat valita paremmat peiteaineet. Aamulehti – Joka toinen Lahden mitalihiihtäjä turvautui veridopingiin

Kun dopingtestaus on tällaista huitomista, tapahtuu kaksi asiaa: Urheilijoita leimataan turhaan, ilman mitään syytä (esim Suomen hiihtäjät) ja urotekojen tekijää ei uskota. Kuinka moni uskoo, että Bolt juoksee uusia maailmanennätyksiä ilman dopingia? Dopingtestaus pitää  yllä sellaista illuusiota, joka näyttää urheilijat partiolaisina ja toisaalta taas voimistaa uskoa dopingin hyötyyn.

Nimittäi jos alkaisit vetämään ihan kaikkea dopingia lääkärin ohjauksessa ja treenaisit kovaa juoksijaksi, niin luuletko että saisit edes SE-rajaa rikottua? Saatika kovempia ennätyksiä? Dopingtestaus antaa ihmisille sen kuvan, että dopingia käyttäneet urheilijat voivat vaan mässäillä kotona ja vähän ottaa hemohessiä ja käydä hakemassa kultaa 50 kilometriltä. Ei, vaan urheilijat treenaavat perkeleesti ja hyödyntävät lääketieteen kehittymistä ja mahdollisuuksia samalla. Tätä voidaan verrata vaikkapa F1-auton kehitykseen.

Nyt joku sanoo, että hän ei halua juoksuradoille punasilmäisiä F1-autoja. Että doping-testaukseen laitetut rahat ovat järkevää kulutusta. Koska muuten kaikki alkaisivat käyttää ja koska muutkin käyttävät niin homma vain leviäisi ja leviäisi. Marion Jones, 200 testiä. Nolla kärähdystä. Steroideja, epoa ja kasvuhormooneja. Mutta hän oli varmaan ainut niistä kilpailijoista, joka käytti, eikö niin? Ateenan kisoissa naisten 100m toiseksi tullut (Marion Jonesin jälkeen siis) Katerina Thanou lavasti yhdessä maamiehensä kanssa moottoripyöräonnettomuuden välttääkseen testauksen.. Ja nämä on vain näitä ilmiselviä tapauksia. Että dopingtestaus rajoittaa käyttöä? Ei.

Dopingtestaus erottaa urheilijat kahteen ryhmään, niihin joilla on huippulääkärit ja kontaktit ja niihin joilla ei ole niin hyvät. Dopingin salliminen vain asettaisi urheilijat enemmän samalle viivalle. Mutta entäs kun doping on terveydelle niin haitallista?

Onko doping terveydelle haitallista, jos sitä voitaisiin tehdä ihan päivän valossa ihan oikeiden ammattilaisten kanssa, eikä itse valmentajan kanssa pukuhuoneessa? Lisäksi miten tämä haitallisuus todetaan? Sitenkö, että jotkut urheilijat ovat kuolleet sydänkohtaukseen? Onko kenellekään tullut mieleen, että ihmisruumiin virittäminen, vaikka ihan luonnollisin keinoinkin, äärimmilleen voi olla aika kuluttavaa? Yleisurheilijat aloittavat säännöllisen treenaamisen 10 vuotiaana ja päivittäisen treenaamisen teini-ikäisenä, huipulla ei sitten muuta tehdäkään kuin treenataan ja kilpaillaan. Yritetään saada kropasta koko ajan kaikki irti. Jos levätään, levätään mahdollisimman tehokkaasti, jotta lihakset kerkiäsivät palautua ja niin edelleen. Onko tämä terveellistä? Millä tavalla dopingin käyttö on tästä epäterveellisempää, lääkkeethän on testattu ja suunniteltu juuri siihen käyttöön, mihin niitä käytetään. On eri asia vetää autotallissa hevosille tarkoitettua kasvuhormonia, jonka yks kaveri diilasi. Lex Hollo – Doping tappaa

Dopingtestaus, tai oikeastaan koko dopingin määritelmä, sotii huippu-urheilun ajatusta vastaan, jossa urheilijat pyrkivät kaikin keinoin virittämään suorituskuntonsa maksimaaliseen. On happitelttoja, korkealla harjoittelua ja niin edelleen. Sitten jotkut kravattimiehet ovat vaan päättäneet, että mitkä aineet ja menetelmät nyt ovat sallittuja ja mitkä eivät. Nykyään esimerkiksi kofeiini on sallittu aine, vaikka kaikki tuntevat sen piristävät ominaisuudet. Miksi veren hemoglobiiniarvoja saa nostaa korkean paikan leirillä, mutta ei lääkkeillä?

Mutta entäs ne lapset ja nuoret. Heitä kun halutaan suojella dopingin vaaroilta. Tähän en oikeastaan osaa sanoa mitään, koska nuorten urheilusta minulla on todella vähän mitään tietoa. Milloin siellä edes aloitetaan dopingtestaus? Voitaisiinhan dopingtestaus säilyttää nuorilla ja muutenkin ”amatöörisarjoissa”. Mutta huipulla, F1-luokassa, meno olisi vapaata.

Dopingin salliminen tunnustaisi huippu-urheilun viihteenä, eikä minään liikuntaan rohkaisevana esikuvana. Salliminen myös antaisi huippu-urheilijoille tasaisemmat mahdollisuudet pärjätä ilman yksityislaboratoriota ja tiedusteluväkeä. Dopingin salliminen ei vaarantaisi urheilijoiden terveyttä sen enempää kuin nytkään, sillä nytkin dopingia käytetään ja toisekseen terveys on ainut resurssi mitä urheilijalla on. Jos terveys menee, urheilijan ura loppuu. Dopingtestauksen loppuminen myös lopettaisi nämä naurettavat kansanjuhlat, eli dopingkarnevaalit, joissa muutamia arvalla valittuja keskitason urheilijoita välillä uhrataan dopingjumalalle ja välillä joku isompi nimi myös.

Ja joskus joku ryssii isommasti ja palaa koko joukkue hiihtäjiä.

Muitakin blogaajia tämä asia on kiinnostanut, puolesta ja vastaan (myös muita linkkejä):
Vaiheinen – Urheiluviihdettä
Veikon blogi – Urheiluko pelkkää viihdettä
Vihreä Lanka – Doping laillistettava (dopingin käyttö ei ole kyllä laitonta, kirj. huom.)
Jari Porttila – Totuus dopingista
Kunto kortilla – Pyöräilyn juhlaa
Karhuherran murinat – Viihteen hinta (jos ette muita jaksa lukea, niin lukekaa tämä!)

Vanhat murtsikkasukset

Mihin voi työntää vanhat murtsikkasukset? Omissani kun ei ole mitään vikaa, mutta ne ovat 60-70kg painoiselle, joten ei sovi minulle..

Olisiko kenelläkään käyttöä? Sukset ovat 190cm pitkät, tarkoitettu 60-70kg, pohjasta hyvässä kunnossa ja ahkerasti voideltuna. Sukset on 10 vuotta vanhat. Niissä on Salomonin joku side, jotka sopivat sellaisiin monoihin, joissa on aivan etuosassa alla se koukku, nykyäähän monissa se on vähän taaempana.

Jos käyttöä ei omalle kohdalle ole, niin mitä näille voisi tehdä? Huuto.netiä katsoin, mutta sielläkin menekki on aika kyseenalaista. Tuntuu kurjalta laittaa ihan hyvät sukset roskikseenkaan.

Salomonin side

Joku salomonin side, monoissa pitää olla lenkki kärjessä

Fischer SCS

Fischer SCS Skate on ollut aikoinaan ihan "kisasuksesta seuraava"

Liesi

Keraamisen lieden käytössä ei ole mitään vikaa, mutta entä kosketusnappulat?

Kohta kutsuu mua kaasuhella lauloi jo Raptori aikanaan

Sen jälkeen kun vierailin Tahkolla ja taistelin lieden kanssa, olen päässyt keskustelemaan asiasta useidenkin ihmisten kanssa. Niinkin jännittävästä asiasta, kuin liedet, on kiva keskustella.

Periaatteessa keraaminen taso ja induktioliesi ovat loistavia keksintöjä. Minua ei ongelmat wokkauksessa haittaisi, puhtaanapidon helppous painaa enemmän laarissa. Induktioliesi ilmeisesti myös lämmittää kattilan nopeammin kuin perinteinen johtumiseen perustuva liesi? Näin minulle on kerrottu, faktoista en tiedä.

Hipaisukytkimien tai ”kosketusnäytön” käyttäminen näissä liesissä on loogista, sillä saadaan maksimoitua puhtaanapidon helppous, kun lika ei mene kaikkien vääntimien väliin. Periaatteessa hellan toiminta on niin yksinkertaista, että käytettävyyssuunnittelua ei tarvita, kuinka tässä voitaisiin muka mennä vikaan?

Nähtävästi helposti. Tahkon Smegin kanssa hella laitettiin päälle siten, että ensin painettiin On-painiketta 2 kertaa (tuntui ottavan myös jos piti pitkään pohjassa), sen jälkeen valittiin aktivoitava levy omasta painikkeestaan ja sen jälkeen +/- nappuloista sai säädettyä volaa. Saatta olla että jotkut oikoreititkin toimivat, mutta noin luki ohjekirjassa(!). Vanhoissa helloissa on yksi ruuvi per levy, eikä muuta.

Itseäni vaivasi silloin se, että ilmeisesti hella meni aina pois päältä, jos pannu tai kattila ei ollut kunnolla levyllä. En tiedä johtuuko tämä tekniikasta jotenkin, mutta ainakin ääliömäiseltä se tuntui. Eräs ruuanlaittaja kertoi siitä, kuinka hänen induktioliedessään on 2h varokytkin, jos hella on yhtäsoittoa päällä yli 2h, se tulkitaan vikatilanteeksi ja hella sammuttaa levyt automaattisesti. Ei tarvitse ajatella kovinkaan monimutkaisia, kun voi jo huomata tilanteen, jossa levyn olisi syytä pysyä päällä yli 2h yhtä soittoa. Ruuanlaittaja kertoikin tulleensa salkkareiden jälkeen katsomaan raakaa ruokaansa ja ihmetellyt miksi hella ei ole päällä. Näppärää.

Mutta ylivoimaisesti oma inhokkini noissa helloissa on nuo kosketusnäppäimet, jotka ovat vielä niin lähellä levyjä, että ne kuumuvat, tavalla tai toisella. Joko laitat kuuman kattilan nappien päälle huomaamatta tai niiden päälle räiskyy kuumaa rasvaa. Lopputulema on, että poltat sormesi, kun yrität sammuttaa tai säätää levyjä. Rasvan kanssa saa vielä sellaisen bonuksen, että kun näppäinten päällä on rasvaa, niin ne eivät toimi, mutta sormet kyllä palavat.

Ja näitä pitää ehdottomasti muotivillityksessä ostaa, kun tämä on nyt sitä kaikkein siisteintä mitä keittiöönsä voi laittaa.

JB testaa: Pyhä 2010

Minulla on Suomessa kaksi hiihtokeskusta, joissa haluaisin käydä ja joissa en ole käynyt: Pyhä ja Pallas. Enää vain Pallas on käymättä. Pallas on siitä lupaavan kuuloinen paikka, ettei sillä oikein kunnon nettisivujakaan taida olla. Mutta se Pallaksesta, JB sai menneellä viikolla mahdollisuuden lähteä jyristelemään pakettiautolla kolmestaan melkein 2000 kilometria ja kukapa siitä voisi kieltäytyä. Täältä tullaan Pyhä!

Jos Koli on Suomen Chamonix, niin Pyhä on .. Lapin Koli. Lumetukset kesken vaikka pakkasta on ollut ties kuinka kauan, ruuhkaa ei missään – tai ei oikeastaan juuri ketään missään. Tällä kertaa hiihtoretki oli poikkeuksellisesti hiihtopainotteinen ja viihde jätettiin vähemmälle – aivan kuin vaihtoehtoja olisi edes ollut. Niinpä hiljaisuus rinteissä ja jonojen puute oli viehättävä yhdistelmä.

Työntekijöilläkään ei ollut kiire. Moderni teknologia oli tehnyt hissimiehen turhaksi ja lipunmyynnissä jäbällä oli aikaa tarinoida laseista, kypäristä ja sitten kun huomasi, että meille pitäisi antaa alennusta kaikesta, niin hiihdosta, Pyhän mahdollisuuksista ja reikäisistä Sweetin housuista. Paikka haussa. Jotenkin ei edes yhtään ärsyttänyt, kun kaveri sanoi, että hinnat joilla kauppaa käydään lukee tuotteissa, että turha siun etelän hetelmä o tulla siihen hyppimään. No, Pyhällähän oli kaksi yhden hinnalla kampanja ja hiihdimmekin varsin järkevään hintaan, joskin meitä oli tyhmästi vain 3 kpl, niin ei saatu täyttä etua.

Pyhällä hyvää hiihtoa

Hyvää hiihtoa Pyhällä tutkii Knomppi

Pakettiauto antaa mahdollisuuksia ylivoimaiseen gearin ylilastaamiseen, joten sitähän sitten otettiin. Tosin Matson hannaamisen takia ei otettu väkisinhiihtosuksia, vaikka tilaahan olisi ollut.  Vivaro kulutti matkalla vähän vajaa 8,5l/100km, joten siitäs saitte ituhipit!

Laskin koko reissulla tasan yhden rinteen. Rinnesuksia ei olisi siis tarvinnut ottaa mukaan, mutta tulipahan otettua. En kyllä laskenut tuotakaan rinnettä rinnesuksilla, vaan väsynein reisin M999 elaneilla. Mutta hyvän tuntuiset rinteet Pyhällä on. Jyrkät mäet ja vanha tuolihissi eivät olleet auki, kiitos tuulen, joten kovin montaa rinnettä en nähnyt, mutta profiili on mukavan vaihtelevaa, silti viettävää. Tosi mukavan oloista. Ehkä yksi rinneilta olisi voinut olla kohdallaan, mutta kun toimistotyöläisen reidet ja polvet on aivan valkoista lakritsia muutaman tunnin mettähössötyksen jälkeen, niin minkäs teet.

Nimittäin offarilaskua Pyhällä oli kivasti.

Matso laskee Pyhällä putikkaa

Matso & putikka & Pyhä

Pyhällä on kai kaksi paikkaa, mihin Turistitkin osaavat, Aittokuru ja Isokuru, tai jotain tuollaista. Isokuru oli sikäli tuulen armoilla (tai sinne meno), että jos sinne olisi menty, olisi se laskettu vain kerran. Mutta eipä menty, koska siellä ei saa liikkua suksin, joku kansallispuistohan se. Ja siellä Elan olisi ollut 25 milliä liian kapea suksi, joka olisi vaan jäänyt harmittamaan. Sumolla elämä olisi vaan niin paljon helpompaa, paitsi takaisin skinnatessa.. Lunta siellä vaikutti olevan paljon. Muodostelmien ja lumirakenteen perusteella voi ehkä heittää villin veikkauksen, että se tänä vuonna talven edetessä vielä humpsahtaa alas, kokonaan tai osittain. Kannattaa siis vähän varoa.  Joku maisemareittihän siellä alla menee.

Aittokuru ei sen sijaan ollut suojeltu ja soramonttumaista olemusta käytiin ihailemassa pari kertaa aivan pohjalta saakka. Lunta oli paikoittain todella paljon, mutta mitään varsinaisia pohjia ei ainakaan kivisillä alueilla tuntunut olevan ja sen kuuli. Erilaisia variaatioita siinä hiihtämällä saatiinkin kulutettua, ei yksi, eikä kaksi vaan kolme kokonaista hiihtopäivää. To-pe ei paljon ruuhkaa ollut, lauantaina oli jo muutama muukin, mutta ehkä 5.

Ja se oli outoa. Miksi siellä oli niin vähän offarityyppejä? Ja mikä niiden asennekin oli? Rinnekahviossa tultiin ehkä vaan heittämään läppää, eikä jurotettu ja mulkoiltu toisia, jotka melko varmasti just kävivät laskemassa yhden linjan iteltä pois. Paikalliset eivät käyneet katkomassa suksia ja muutenkin tosi rento meininki. Mitäs tämä on? Ei tämmöiseen osaa suhtautua. Pitäisi mennä itse kausariksi Pyhälle vähän ärisemään ja tuomaan sitä Ison Maailman meininkiä.

Knomppi hiihtää hyvää putikkaa Pyhällä

Knomppi hiihtää hyvää putikkaa, jossain Aittokurulaisen suunnalla

Keli ei aivan ollut täydellinen. Topissa tuuli ja keli oli sinkkinen ja kuvaaminen oli aivan turhaa, paitsi viimeisenä päivänä aurinko välillä vilahteli ja kannoin sitten kameraa mukana. Otokset nyt toimivat lähinnä todistusaineistona siitä, että putikkaa oli, vuoden hiihtokuvaa ei nyt ehkä saatu. Harmi kun ei paistanut aurinko, tosin kameragearissakin on jälleen vajausta.. Aina vähän edellisestä jäljestä sivummalle siirtyessä sai oman siivun, siinä olisi ollut kiva kuvatakin. Mutta opin taas paljon, kuvaamisesta.

Simo aikoinaan mulle on kuvaamisesta opettanut yhden asian, eli että kameralaukku kiinni kuvatessa rinteessä. No, se on hyvä neuvo. Alas laskevan kuvauskohteen (urpon) lumet kun heittää reppuun ja kameralaukkuun, niin seuraavat pari tuntia saakin istua MaailmanKuivaimen alla. No, no worries, mitään ei hajonnu ja muistutti taas, että perusasiat on perusasioita.

Pyhähän on joku 180km Rukalta. Tuolla lisäajomatkalla saa oikean tunturin, hyvän profiilin, mahdollisuuden offarivetoon ja hyvän rennon mestan. Minkä ihmeen takia me oltiin nytkin joulukuussa Rukalla?

YHTEENVETO
Kiitämme:
+ Profiili
+ Fiilis
+ Putikka

Moitimme:
– Saakeli kun jomottaa polvia, kun päivät seisoo ankkurihississä pohjat ruvella olevien läskien suksien kanssa
– Lippujen hinnat (päivä 33e)
– Hissimiehetön hissi, jolla Etelän Turisti ei osaa mennä yksin