by

Ihanaa rasismia

Kesä on ja vaikka täällä onkin kylmä, ei sitä vissiin ulkomailla tiedetä ja kerjäläiset ovat tulleet taas katukuvaan. Tampereellakin olen tavannut jo sellaista kerjäämistä, että kadulla tullaan ihmistä vastaan, eikä vaan istuta nurkassa pää painuksissa.

Helsingissä kai ongelma on pahempi ja olen lukenut lehdistä, että poliiseille ja kaupungille on tullut paljon valituksia kerjäläisistä, jotka ovat vaikuttaneet uhkaavilta kerjätessään. Niin Helsingissä kuin Tampereellakin kaupungin johto ja poliisit ovat levitelleet käsiään. Lainsäädäntö ei kiellä kerjäämistä, jos se ei ole agressiivista. Uskoisin, että tässä on todistustaakka (niinkuin pitääkin) sillä syyttäjällä, eli jos poliisin nähdessään kerjätään oikein söpösti, niin ei hätää.

No, eilen sitten jollain oli ns. hitsannut kiinni. 35-vuotias nainen oli lyönyt kerjäläistä naamaan. Metro uutisoi asian näin:

Tallinnanaukiolla nainen kyllästyi perässään kulkeneeseen kerjäläiseen ja huitaisi häntä kädellään.

Eikö tämä ole ollut odotettavissa? Vaikka suomalainen onkin hiljainen veijari, niin tarpeeksi kun ärsyttää, niin kyllähän sieltä sitten tulee nyrkistä tai puukosta. Mutta mikä hienointa, MTV3 kirjoittaa tänään:

Taantuma voi näkyä ilmapiirin kiristymisenä ja rasistisena käyttäytymisenä, kommentoi tapausta Helsingin kaupungin sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä MTV:n Huomenta Suomessa.

Jarmo Räihä, uusin rasistikortin pelaaja ja uusin täysin mettässä oleva kaveri. Mitä tekemistä tässä taas on sukupuolella tai kansallisuudella? Jos pandaliiton ja puunhalaajien feissarit lähtisivät kadulla perään ja nykisivät hihasta, että anna ny rahaa jooko, niin kyllä ne ihan suomalaisetkin kaverit saisivat pleksiin. Tai ainakin sietäisivät saada.

Onhan se harmi, että joku saa kansiin. Mielestäni hän kuitenkin kerjäsi verta nenästään.

Kommentoi

Comment

14 Comments

  1. No Räihä lienee Tavja Haloslaisen vihervasemmistolaisklikin puhdasverinen edustaja, joiden mailmankuvan mukaan oikeudettominen pahantekijä on tavanomainen työtätekevä suomalainen.

    Sen sijaan sopivasta maasta tullut ja/tai sopivan näköinen maahanmuuttaja, tai ihan vaan luvaton tulija, ei voi tehdä mitään pahaa ja jos tämän tekemisistä jotain pahaa koituukin niin syy on aina pääväestön kelvottomien edustajien puutteiden aiheuttamassa piilorasistisessa yhteiskuntarakenteessa.

    Ainoan poikkeuksen tekee se jos maahanmuuttajalla on esim. kunnon koulutus ja työ ja tämä ei suostu redusoitumaan hitihatien mailmanparannuksen hyvän omantunnon myllyä syöttäväksi tahdottomaksi elätiksi ja julkituo virallisesta liturgiasta eroavia mielipiteitä – tällöin maahanmuuttaja onkin porukan petturi ja voi tehdä pahoja tekoja…

    Hieman senaattori Cato vanhempaa mukaillen: ”…ja muuten olen sitä mieltä että Sveitsin ulkomaalaislaki myös Suomeen…”

  2. Rasismikortin lisäksi vielä taantumakorttikin samassa lauseessa. On se nyt *kele kumma, kun joka asia voidaan perustella taantumalla. Millä ihmeen taantumalla? Kenellä nyt menee huonosti? Käsiä ylös? Ja jos käsiä nousee, niin joku on paperitehtaalla oppinut käyttämään oikeeta tietokonetta.

    Tuntuu, että isot firmat ovat ottaneet vain kaiken hyödyn irti ulkomaanviennin laskusta ja nyt tässä kohtaa perustellaan kaikki säästötoimenpiteet ja yt:t lamalla. Oman työnantajani puolesta minultakin otetaan pikkuhiljaa kaikki edut pois ja tilalle tulee: ei mitään.

    Omassa taloudessani tämä ”lama” ei ole näkynyt millään tavalla. Kämppä meni kaupaksi lähes ennätysajassa ja ihan hyvällä hinnalla, palkka tulee edelleen pankkitilille kuin ennenkin lamaa, asuminen maksaa yhtä paljon kuin ennenkin jne. Joten MITÄ SE LAMA OIKEIN ON? Ainoa plussa ihmisten panikoinnissa on ollut se, että joidenkin kuluttajatuotteiden hinnat ovat jopa laskeneet, joten kulutettavaksi jää vielä enemmän rahaa kuin ennen tätä nk. lamaa.

    Tästä tähän ja näihin tunnelmiin.

  3. Kerjäläisiä enemmän ärsyttää ne vitun FEISSARIT. Voi olla, että ainakin Lahessa porukka alkaa mättää niitä turpaan, kun yhellä 50m pätkällä voi tulla neljäkin saman aatteen tyrkyttäjää tuputtamaan ihmisoikeuksia ja ties mitä.

    Ilmeisesti tämä ns. taantuma on aiheuttanu sen, että vaatekaupat ja urheiluliikkeet pitää koko ajan hulluja alennusmyyntejä (”kaikki vaatteet ja jalkineet – 30-50%”). Kivaa. (ei tosin paljon lämmitä, kun samalla on mahdotonta löytää kesätöitä…)

  4. Pakko vähän kommentoida tuosta feissareiden dissaamisesta joka tuli tässäkin posteuksessa ilmi ja muistaakseen oot niistä aiemminkin avautunut. Mikä niissä niin vituttaa? Okei, kyllähän niitä aika paljon tuolla pyörii, mutta kun niille kauniisti sanoo ei kiitos, niin kyllä ne jättää sut rauhaan. Ne on kuitenkin hyvällä asialla ja se että niitä kaduilla pyörii osoittaa sen että me suomalaiset ollaan niin tyhmiä (tai ajattelemattomia) ettei omatoimisesti osata lähteä mukaan toimintaan. Jos ne saa porukkaa lahjoittamaan rahaa Hyvään tarkoitukseen, niin kyllä ne tuolla saa pyöriä. Ja ainakin omassa kotikunnassa ne on hyvin hienovaraisia, et turhaan niistä stressiä ottaa. Älkää ihmiset stressatko, nyt on kesä.

    Ja kerroppa muuten ootko sä minkään yhdistyksen jäsen? Jos et niin miksi et? En halua mitenkään moralisoida, mutta kun sulla tuntuu olevan niin jyrkkä kanta niitä kohtaan, niin haluaisin vain kuulla. Ja rahan puutteesta ei ole kellään suomalaisella varaa puhua, ei myöskään Leenalla…

    Ja en oo mikään hippi tai viherpiipertäjä vaikka unicef:ille ja ”pandaliitolle” kuukausittain lahjoitan rahaa.

  5. Ei mulla oikeesti oo mitää pahempaa angstia feissareihin, niistä on vaan mukava naljailla.

    En kuitenkaa anna mihinkään tuollaiseen hömppään rahaa, koska pidän sitä.. hömppänä. Luontoliiton ja Vihreän Rauhan kaverit kiikkuu milloin ydinvoimalassa, milloin puissa. Siinähän kiikkuvat, mutta että sitä pitäisi vielä sponsoroida..

  6. Jatkan vielä, että enemmän mulla onkin ongelma noiden hömppäjärjestöjen kanssa (puunhalaajakommunistihipit), kuin niiden feissareiden.

  7. Mun mielestä koomisinta noissa hömppäjärjestöissä on, että joskus oli juttua kun tyypit olivan _LENTÄNEET_ ilmastonmuutoksen vastaiseen mielenosoitukseen ja söivät sitten siellä eväitään kierrätyskelpoisista pakkauksista.
    Ja mikä feissareissa tökkii… okei ”ne jättävät sut rauhaan” joo kyllä, sillä kerralla, sitten on taas 50m päässä toinen ja Tampereenkin kokoisessa paikassa tuskin naama pysyy hirveen pitkään muistissa ”ai niin, toi sanoi ei” ja jos annan lahjoituksen hyvään tarkoitukseen, niin teen sen omasta aloitteestani, en siitä, että joku tulee kysymään kadulla ”välitätkö kanssaihmisistä?”, piruuttaankin vastaan, että ”EN VÄLITÄ”.

    Niin ja kun erehdyksissäni menin ostamaan jotain panda-arpoja, jotka lähetettiin kotiin mentaliteetilla ”sun on palautettava nämä ja jos et palauta, niin sun on maksettava ne!”. Niin nyt jumalauta samanlaisia kirjeitä tippuu luukusta joka toinen viikko. Eli sai olla viimenen kerta kun ostan mitään panda-arpoja.

    Ja kuka oikeesti pystyy edes näyttämään, mihin ne lahjoitetut rahat menevät? Kuitenkin jossain afrikassa niillä ostetaan juuri lipastettuja ak-47:a

  8. Toripoliisi: Jos mun tulot on nyt viidettä vuotta putkeen n. 450e/kk, enkö saa valittaa rahan puutteesta? Onko tuo sun mielestä jotenkin riittävä summa? Ok, en elä pelkästään tuolla vaan myös anteliaan avomiehen ”siivellä”, mutta henkilökohtaista rahaa ei tule tuon enempää.

  9. Joo tuleepa mieleeni kaveri faija joka paitsi osin Kirgiisinä inhosi ryssiä muutenkin ja kaupan päälle oli lapsuudessaan kärsinyt huomattavaa kurjuutta perheen omaisuuden jäätyä menetettyyn karjalaan ja muutoin tuhouduttua sodassa.

    No itarahko Hate ei antanut ikinä mihinkään keräykseen yhtään mitään.
    Paitsi yhden kerran keräykseen Afganistanin lapsille, johon tämä sitten antoikin aika reippaan summan.
    (Siis ryssä miehitti Afganistania vielä ko. hetkellä.)

    Katoimme silmät tapillaan tapahtumaa, ymmärtämättä mitään, kunnes Hate opetti meille että Talebanit ei takuulla anna nälkäisille lapsille pennin latia, mutta ko. keräyksen masseilla voidaan hyvin ostaa jokunen olalta ammuttava IT-ohjus jonka toppahousujen kopteri saa mahaansa :)
    Ja Slobojen niittaaminen oli niin yleishyödyllinen kohde että jopa Hate longotti kukkaroaan moista varten.

  10. Savaazille pakko kommentoida, että lama tuntuu kyllä monella suunnalla, ei ehkä siun kavereiden keskuudessa.

    Nuorisotyöttömyys on noussut ihan pirusti, olikohan nyt jo alle 25-vuotiaista vajaat 30 % työttömänä, se on enemmän kuin vuosi tai kaksi sitten.

    Yliopistot on lisänny kesäkursseja ja kehitelly tutkija-assarititteleitä, kun kesätöitä ei löydy neljännen vuoden jälkeenkään. Vienti on maissa ja raha kallista, leipäjonot on kasvaneet. Siellä se näkyy, alemmissa sosiaaliluokissa.

  11. Joo, opiskelijoiden taloudellinen tilanne on perseestä ja siitä kyllä saa valittaa. Mutta silti väittäisin että aika monella ihmisellä ois varaa lahjoituksiin. Se mua vaan ihmetyttää että miten näitä voidaan pitää hömppänä, ku ne o kuitenki hyvällä asialla. Jotku pienet ja tuntemattomat järjestöt ja greenpeace ehkä jossain mielessä voi olla sitä ”hömppää”.

  12. Kyllähän kaikki työpaikkoihin liittyvät ongelmat toki koskee IT-alaa siinä missä muitakin ja oli ehkä aika karkeasti esitetty toi mun näkemys. Lähinnä tarkoittaen sitä, että kyllä töitä löytyy, kunhan vain laskee rimansa oikealle tasolle, varsinkin nykyaikaan median kautta tulee sellainen kuva, että ”paskahommat” eivät kelpaa nuorille. Itse oon kuitenki ollut lähemmäs 10 vuotta mansikkamaalla erilaisissa tehtävissä, kunnalla maanmittauksessa apulaisena jne ja voin kyllä sanoa, ettei niin kovin hohdokasta hommaa ole. :D
    Tosin jos pistää vähän vauhtia siihen opiskeluun ja lopettaa sen kitinän, niin pääsisi töihinkin ;) Tai valmistuu työttömäksi. Kuka tietää.

    Mutta tähän alkuperäiseen aiheeseen eli aggressiivisiin kerjäläisiin, kuulin juuri eilen isältäni, että isoisältäni oli tällainen kaveri vienyt lompsan suoraan kädestä kun hän oli ollut antamassa 20e seteliä tälle kerjäläiselle. Ilmeisesti kuluvan kuukauden eläke lähti suunnilleen lyhentämättömänä, koska tämä tapahtui Pankin edessä pienessä pitäjässä jossain päin Suur-Sastamalaa.

  13. Aika todennäköistä tällä hetkellä tuo työttömäksi valmistuminen. Siivoojaksikaan kun ei näytä pääsevän ilman alan kokemusta ja/tai koulutusta. (en oo kokeillu kylläkään, mutta ainakin työpaikkailmotusten perusteella näin)

  14. En mä silti hyväksyisi väkivaltaa tässäkään tapauksessa. Täällä Liettuassa on saanu muuten vähän näkövinkkeliä suomalaiseen hyvinvointiin, aika hyvin Suomessa voidaan :) Ja Liettuassakin voidaan moneen maahan verrattuna erinomaisesti. Suhteellista. Liettuan minimipalkka on pienempi kuin Leenan kuukausitulo, eikä täällä nyt niin halpaa kuitenkaan ole.