Tampere hidastuu

Tampereella välähtää. Keskustan alueella autoilijoiden nopeudet halutaan rajoittaa 30km/h ja päätös on mennyt läpikin ja hommaa aletaan ottaa käyttöön niin nopeasti kuin vaan keritään.

Henkilökohtaisesti asia ei paljon kosketa. Niin harvoin tulee liikuttua keskustassa autolla, että se on sama, vaikka autoa pitäisi työntää. Mutta silti uusi rajoitus on järjetön. Vanhojakaan kun ei valvota.

En ole missään kylässä nähnyt samanlaista äpäröintiä liikenteessä kuin Tampereella. Ylinopeudet nyt ovat yksi asia, mutta erityisesti jalankulkijoiden varominen ja punaisten valojen noudattaminen tuntuu olevan tamperelaiselle ongelma. Ehkä punainen värinä aiheuttaa tamperelaiselle jotain ikäviä takaumia, että on pakko paahtaa. Vaikka punaiset valot ovat palaneet jo 3 sekuntia ja muu liikenne on jo käynnissä.

Nimittäin täällä ei kukaan jalankulkija lähde heti vihreän vaihtuessa ylittämään katua katsomatta ympärilleen. Tai oleta, että olisi jotenkin turvassa suojatiellä.

Täällä ajetaan punasia päin myös esimerkiksi Hervannan valtaväylällä, jossa nopeusrajoitus on 60-70km/h. Ja todella törkeästi.

Ei täällä mitään onnettomuuksia vähennetä sillä, että asetetaan ruuhkien muutenkin jo sumputtavat tiepätkät 30km/h rajoitukselle. Päivällä sitä kolmeakymppiä ei voisi muutenkaan ajaa (Hämeenkadun liikennevalojen ajastus on kyllä jonkun sen tason taidonnäyte, että oksat pois!) ja illalla rajoitusta (40km/h) ei nytkään noudateta. Eikä valvota.

Onnettomuuksia vähennettäisiin sillä, tai ainakin se olisi oikeudenmukaista, että törkeitä liikennerikkomuksia otettaisiin paremmin kiinni. Kyttäkoulusta vaan joku poliisiharjoittelijalauma, jolle annetaan oikeudet antaa sakkoja tai jotain. Ja sitten istumaan tutkan kanssa isoille liityntäteille ja risteyksiin kyttäämään punaista. Ja joku voisi käydä Puutarhakadulla 8-9 aikaan aamulla ja 16-17 aikaan iltapäivällä ja antaa huomautuksia tai jopa sakkoja niille urpoille, jotka pysäyttävät autonsa pyörätielle. Ja availevat oviaan katsomatta yhtään peiliin.

30 km/h rajoituksen järjettömyyttä kuvastaa myös se, että Aamulehden mukaan (lähde hukassa..) silloin kun Tampereella laskettiin nopeutta 50km/h -> 40km/h, niin todellinen keskinopeus laski 2km/h. Tällaiset kolmetkympit ovat kyllä parasta rapauttamaan sen vähänkin liikennekurin, jota tässä kyläpahasesa on, valvontaa kun ei ole.

Esitystä kannattivat:  3 sdp,  2 vihr, 1 vas.
Esitystä vastustivat: 2 kok, 2 vihr.


Posted

in

by

Comments

5 vastausta artikkeliin “Tampere hidastuu”

  1. savaaZ avatar
    savaaZ

    aamen.

  2. Marko avatar
    Marko

    Näin on.

  3. haisuli avatar
    haisuli

    Siellä vaan hidastetaan. lappeen Rannassa tehdään katutöitä niin, ettei ”keskustassa” pysty järkevästi liikkumaan (ei edes kävellen) hidastustöissyjä, taloja sun muuta. Lisäkis liikenne on muutenkin järjestetty niin oudosti, että joku viiden vuoden intensiivi taksikuljettajana auttaisi tuota ymmärtämään.

  4. Jasmo avatar

    Helsingintien liikennevalot on suunnitellut sama kaveri kuin Hämeenkadunkin.

  5. Jasmo avatar

    Itseasiassa ilmeisesti tieliikennelaissa lukee, että pyörätielle saa kuin saakin työntyä autoineen lastausta varten. Että sikäli nuo pyörätiellä autoaan ulkoiluttavat ovat ihan lain sallimassa paikassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.