Nyyh nyyh

Nyyh nyyh, oon niin läski. Kyllä, tänään JB pureutuu Idolssiin. Tämän yllättävän vedon pohjana on eilinen Idiots-jakso. Olen seurannut Idiotsia jonkin verran, ehkä puolet tai yli puolet lähetyksistä. Jako on selvä, miehissä monet osaavat laulaa, naisista yksi. Tai ehkä miehet ovat vaan saaneet sopivampia biisejä. Tai jotain. Joku pimu lauloi jossain lähetyksessä Tehosekoittimen Kaikki nuoret tyypit -biisiä. Haloo? Olisi ottanut rohkeamman liikkeen, ja valinnut Teharin toisen biisin, nimittäin Mä haluan ampua ne kaikki -vedon. Olisi ollut sopivampi.

No, eilen sitten putosi Läski-Marika. Koko kisan ajan kaikissa haastatteluissa ko. pimu vollottaa, kun hän varmasti tippuu sen takia, kun ei ole kaunis. Tässä näemme loistavan esimerkin, kuinka tällainen ”vähemmistöhenkilö”, olipa läski, anorektikko, neekeri, juutalainen – tai ihan mikä tahansa – aina vetää sen erilaisuuskortin, kun jossain asiassa jää toiselle sijalle.

Älä huoli Marika, tällä kertaa syynä eivät olleet läskisi, vaan se, että taustayhtyeen rämpytys ja sinun laulusi kuulostivat kamalalta Eppujen raiskaamiselta. Sinä putoat vasta nyt, vaikka epäläskimpiä putosi jo aikaisemmin. Vyötärösi ei kuitenkaan pullahtanut viime viikolla esiin, että onkohan sittenkin niin, että lauloit vaan porukasta huonoiten. Vaikka oli se taustapändikin kamala. Hirvittävää Eppuraiskausta.

Vielä viite siitä, ettei nämä talenttikisat ole pelkästään ulkonäköjuttuja:


Posted

in

by

Tags:

Comments

5 vastausta artikkeliin “Nyyh nyyh”

  1. Joona avatar
    Joona

    Joo, on se vaan kumma juttu. Esimerkki siitä, että pullukkaki voi voittaa: http://www.boston.com/bostonglobe/ideas/brainiac/aikstud.jpg . Oikealla tuossa kuvassa siis Ruben Studdard joka ei oo iha pieni mies, mutta siitä huolimatta voitti American Idolin kakkoskaudella. Ja on myyny sen jälkeenki levyjä.

  2. Maira avatar

    Eikös se world idol Norjastakin ollu aika ei-niin-komea? http://bentdaniel.com/wp-content/uploads/2008/02/kurt-nilsen.jpg

  3. Teuwo avatar
    Teuwo

    Olipa tuo Aretha Franklin aika hiski kuin möös Missy Eliot ja Alicia Keyesin peräkin on levinnyt aika lailla ja hyvin menee silti – johtuisko siitä että ne ihan osaa laulaakkin.

    Sitten tietysti jos musiikillinen substanssi on nolla niin…

  4. Leena avatar
    Leena

    No miksei sitten laihuta jos kerta joka paikassa läskien takia syrjitään? (Varmaan siks ku sitten tarviis keksiä jotain muita tekosyitä huonoudelleen…)

  5. arsu avatar
    arsu

    yllättävää kyllä, että kommentoi asiaa: ”Sille asialla (lihavuudelle) voi tehdä jotain..”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.