by

Kevät

KevätMistä tietää kevään tulleen? Joku saattaisi sanoa, että kun aurinko paistaa yhä enemmän ja sää lämpenee. Hän ei olisi täysin väärässä, mutta todellisuudessa kevään paljastaa noista johtuvat asiat. Rannoille kerääntyy lintubongareita valtavien putkien kanssa, lumet sulavat ja spurgut löytyvät hankien alta.

Hyväksi havaittu Hatanpään juoksulenkki kulkee juuri yhden Tampereen jouppotalon ohi, en tiedä mikä virallinen nimitys on. Kai joku yösuoja. Ilmeisesti paikkaan pääsee sisälle vasta klo 18, joten asiakkaat ajetaan pihalle ja siellä he värjöttelevät, kunnes taas pääsevät sisään. Joitakin alkaa jo väsyttää ennen kuin kello kolahtaa ja kaveri tipahtaa maahan pitkäkseen. Niin pitkällä kevät ei vielä ole, että siinä lämmin olisi.

Ohi käveleminen (tai juokseminen) on kai heitteillejättö. Mutta, nyt kuuluukin kysymys: kuinka moni oikeasti haluaa tai viitsii pysähtyä potkimaan kaveria ylös tai soittamaan ambulanssia, kun seuraavana päivänä samaan aikaan siellä on taas Kake kenollaan?

Alkoholismi on kai aika vaikea sairaus, sen aiheuttajaa en tiedä. Henkilökohtaisesti tuntuu nykyisin nämä krapulat olevan sitä luokkaa, että kunnon alkoholistiksi minusta kai ei ole, kai se niilläkin välillä pääsee vähän laskemaan. Päivän ohjelma perus AA-Pentillä on kai se, että aamulla kun heitetään suojasta pihalle otetaan pusikkoon kätketty pullo (suojaan ei saa viedä viinaa) syleilyyn, raapastaan pohja näkyviin, keikutaan kylille, yritetään pummata joltain rahaa, ostetaan vielä Sorbusta ja sitten joko a) sammutaan kaupungille paskat housussa b) päästään suojan eteen odottelemaan kuset housussa sammuneena tai c) pysytään pystyssä miten kuten suojalle saakka, josta saa seuraavan kerran ruokaa.

En tiedä parannutaanko tuollaisesta rappioalkoholismista muuten kuin tapaamalla Jessen tai jotain. Mietin sitä, että kuinkahan moni miettii talvella hankeen sammuneen selvästi rapajuopon nähdessään, että kuolis pois, niin helpottais tuonkin kaverin tuska.  Ääneenhän tuota ei saa sanoa, koska hyvinvointiyhteiskunnan pitää huolehtia kaikista. Mutta tässä voisi käyttää Suvi Lindén tyyppistä ajatelkaa nyt lapsia -huudahdusta: miten monta lasta saataisinkaan parempaan hoitoon, kun nämä menetetyt tapaukset viivattaisiin yli. No, asia ei ehkä ole ihan noin yksinkertainen.

Aika paljon resursseja kaverit kuitenkin kuluttaa niin poliisin, sairaankuljetuksen kuin sairaanhoidon (joskus myös tehohoidon) saralla. Kavereiden ei anneta sairaalassa nimittän kuolla, vaan ensin leikataan maksat, haimat, keuhkot ja peräpukamat. Joka tietysti periaatteessa kai on ihan oikein. Mutta ajatelkaa nyt hitto niitä lapsia!

Kommentoi

Comment

  1. Joskus aina kotikylällä mietti, kun samat puistokemistit pyöri nurkilla vuodesta toiseen, että miten ne jaksaa? Mikä niillä on se juttu mikä saa jaksamaan viikosta toiseen sitä housuun paskomista ja kodinputkimiehen lipitystä? Ryhmähenki? :D

  2. Viinikanlahden pulsut on Tampereella täysin varma keväänmerkki. Itse olen siitä ohipyöräillessäni aina miettinyt, että kyllä he toisistaan huolta pitävät enkä ole kokenut kovin huonoa omaatuntoa, vaikka en ole kertaakaan pysähtynyt kenenkään tilaa tutkimaan.

    Ja poliisien ja sairaankuljetuksen resursseista: Tampere on ovelasti optimoinut juoppotalon sijainnin Hatanpään sairaalan ja Sorin puoliväliin :)

  3. Niin ja itse oon kyllä sitä mieltä, et kaikista pitää pitää huolta. Joku parantuu alkoholismista, toinen ei. Ja oon kuullu myös tuttavilta, ketkä on töissä terveydenhoitoalalla, et niitä tympii ku samat tyypit käy samojen vaivojen kans aina vaan. Ja ehkä tälleen ite ei rappioalkoholistina on vaikea ymmärtää sitä riippuvuutta sillä tavalla. Ehkä parhaita auttajia on ne, ketkä on ite kokenu saman? Eiks AA:ssaki oo jotenki silleen?

  4. Joo, AA ja portaat ja Jesse ja… Tai en tiiä meneeks se Suomessa noin.

    Käytkö siis itse aina potkimassa niitä samoja sammuneita ylös ja soittamassa niille saikkuautoa?

  5. No en oo oikeestaan törmänny tuommoseen tilanteeseen. Luultavasti omatunto soimais jos jättäisin, enkä kävis edes tsekkaamassa. Tässä Palosaarellaki on kyllä juokaleita ja muita, mut ne on aina ihan tolpillaan. J