Miia Rindell

Iltalehdessä on nyt joku köyhyysextra. Tällä kertaa vuorossa oli Miia Rindell, jolla ei ole varaa edes talvitakkiin.

Helsingin Kalliossa pienessä vuokrayksiössä Miia Rindell kirjaa tuloja ja menoja tietokoneelle. Merkintöjä ei tule paljon.

– Kun palkasta vähennetään vuokra, joukkoliikenteen kuukausikortti, sähkö, kaksi lääkärikäyntiä ja laajakaista, jäi muuhun elämiseen 330,25 euroa, hän lukee ruudulta.

Okei, noine kuluineen homma tarkoittaa sitä, että yhteensä palkasta verojen jälkeen jää käteen 800-900e. Huonohan palkka on, mutta kouluttamattomalle ei ihmeellisiä työpaikkoja ilmeisesti ole tarjolla. Mutta nämäkö niitä Suomen köyhiä ovat? Itseäni ovat vähän häirinneet tuloerojen kasvu, mut jos vähiten saavat saa 800e käteen, niin en oikein osaa olla surullinen ja ymmärtäväinen. Aina voi siirtyä jatkokoulutukseen, opintotuelle ja saada sen 252e + asumistuki. Ehkä sitä kautta sitten osaamista syntyy ja työpaikkojakin. Mutta taas jotain eroja huomaa ihmisessä, nimittäin:

– Pari kertaa viikossa käyn katsomassa avoimet paikat työvoimatoimiston sivuilta. Yleensä hakemuksiin ei tule mitään vastauksia. Siinä ei jatkuvasti jaksa olla hirveän aktiivinen.

Siis hetkinen. Hänellä on kotonaan tietokone, mutta silti käy vaan pari kertaa viikossa katsomassa työpaikat työvoimatoimiston sivuilta. Mites työvälitykset (useat ystäväni ovat työllistyneet niiden kautta), McDonaldsistakin saa ihan hyvää liksaa ilman valtavaa ammattitaitoa.

Suomen tietoyhteiskuntaohjelmassa ja tulevaisuuskatsauksessa (Suomen tulevaisuuslautakunta) sanottiin, että Suomessa on tärkeää, että kaikille ihmisille taataan tietty perusturva, josta ponnistaa. Antaa ihmisille mahdollisuus menestykseen ja itsensä toteuttamiseen. Minusta se on tässäkin tapauksessa toteutunut ja sairastumisen vuoksi töistä poisjääminen ei aiheuta todellista köyhyyttä vaan korkeintaan niukkuuden. En osaa tuntea sympatiaa.


Posted

in

by

Comments

20 vastausta artikkeliin “Miia Rindell”

  1. Rontti avatar
    Rontti

    Mulle pisti silmään vielä tuo ”Kalliossa”, eli maksaa vuokraa todnäk vähintään 500e / kk. Muuttamalla pois keskustan tuntumasta voisi helposti säästää sen 100e/kk. Lääkärissäkään tuskin tarvitsee rampata joka kuukausi kahdesti, 50e/kk.

    Eli nyt sille jäi käteen jo 500e/kk. Onpa heleppoo. Sillä kyllä ostaa takin joka kuukausi ilman että tarvitsee nähdä nälkää.

  2. Arttu avatar

    Mie laitoin vilermon jounille (juttujen tekijä) mailia että mite toi homma oikei toimii. Saa nähä vastaako.

  3. Arttu avatar

    No niin, töitä ekstraan haastatellut ihmiset eivät ole saaneet, koska hakemisesta huolimatta kukaan ei ole huolinut. (Vilermon nopea vastaus ihmettelyyni.)

    Tässä sitä herkästi ihmettelee, että eikö edes palvelualalle pääse, miksei siivoomaankin. Ok, palvelualalla tunnit voivat olla tiukassa, siivoojan työ on rankkaa eikä aamuvuoroilla palkoille pääse. Hankalaa muodostaa mielipide.

    Itse olen aika köyhästi elellyt tämän syksyn, jotta talveksi saisi massia säästöön. Ei 5ooe/kk ole hirveän suuri summa rahaa. Vaikka perusarkeen ei kulukaan euroja, niin esim. silmälasien uusiminen, television/radion/kodinkoneen hajoaminen, vaatteet, vakutuusmaksut, puhelinlaskut jne vievät aika paljon rahaa, jopa kuukausittain. Ja sitten mielellään sillä viidellä sadalla kuukaudessa myös söisi, miksei kävisi jossakin kulttuuririennossakin välillä.

    Mutta tuo, ettei töitä löydy vaikka hakisi, kuulostaa uskomattomalta. Ja niin, henkkamaukaltahan saa todella todella halpoja peruspaitoja ja vastaavia uusia vermeitä, jos niitä pitäisi kerran löytää.

  4. Maira avatar
    Maira

    Siis vuokran maksun _jälkeen_ jäi vielä ton verran rahaa, just joo. Todella köyhää…

    Jasmosta on kuoriutumassa oikein oiva yhteiskuntamme kriitikko. Tulevaisuus poliitikkona?!

  5. Teuwo avatar
    Teuwo

    No kun homma on niin että mihinkään ”paskaduuneihin” ei voi urbaani cityrötvä ruveta…

    Tokihan yhteiskunnan pitää hoitaa homma niin että haetaan kotoa cooliin uusmedia-alan yritykseen tiukalle palkalle tekemättä asian hyväksi mitään.

    Ilmeisesti ajatus siitä että oma asema pitää ansaita on jotenkin kadonnut jonnekkin.

    Olen vain ilmeisestikkin jotenkin tyhmä kun olen vähän ymmärtänyt asian niin että jos haluaa jotain mihin ei ole varaa niin sitten tekee työtä. Jos ei ole mieluisaa työtä tarjolla niin pitää punnita haluaako niitä asioita (niinkuin esim. skimbaamaan talveksi) riittävän paljon jotta työn mieluisuutta vähennetään siihen asti että työtä on tarjolla.

    Eittämättä jotain betonitehtaan, sahan tai louhuksen yms. loukon muinaishistoriallisia koneen romuja talvipakkasessa ulkona korjaillessa saattoi satunnaisesti ottaa hieman aivoon mutta so what niin pääsi hiihtämään.

    Kovuus ja kurjuudenkestokyky nyt ovat kansallisia ominaisuuksia joita tulisi kehittää jokatapauksessa. Vai onko niin että on niin noloa myöntää tekevänsä jotain ryyteistä jobia että mielummin lojutaan himassa ja valitetaan kun ei ole varaa.

    No sama miulle, ei se ole kenenkään puutereista pois jos Olmit valittaa turhasta.

    Satunnaiset nuorisopunakumoajat joille ei ”paskaduunit” maita voisi toki hiissata korvasta vetämällä venäjälle katsomaan paljonko jää käteen ja kuinka hommat menee työläisten paratiisissa jonka osaksi edeltäjänsä meidätkin halusi…

  6. Liimis avatar
    Liimis

    Sulla on kyllä ihan päteviä juttuja täällä. Aika samaa linjaa kerjäämisestä, Paula Kaesta ja Mia Rindellistä. Itse olen vielä lisäksi katumusisointia vastaan. Näillä ”yrittäjillä” ei ole kuitenkaan lupaa ”toimipaikkaansa”. Muistan viime kesältä Joensuun legendaarisen katusoittajan, joka parkkeerasi aivan Nordean oven viereen lähes joka päivä. Eipä varmasti haittanut Nordean toimintaa yhtään! Jos musisoidaan niin tehdään se torin lavalla ja luvan kanssa.

    Sitten paskaduuneista. Mikä on ”paskaduuni”? Mikä niitten tekemisessä on niin kauheaa? Ei se kuitenkaan väärin ole ettei ihan kaikki hommat maistu. Sitä varten on oppisopimuskoulutusta ja sun muuta! Luulisi myös harrastusten kautta aukeavan jotain mielenkiintoisia vaihtoehtoja mitä voisi tehdä työkseen.

    Eiku vain tsemiä kaikille työnhakuun!

  7. Jasmo avatar

    Aina vaan paranee.
    Nyt Iltalehdessä Veli-Matti Ritakallio (Turun yliopiston professori!) väläyttää, että köyhillä ei ole pakastinta, kun ei ole varaa hankkia. Kuinka monessa vuokrakämpässä ei ole valmiina pakastinta / pakastinlokeroa?

    Uusia pakastimia saa halvimmillaan vähän alle 200 eurolla esim gigantista. Uskallan myös veikata, että sosiaalitoimistosta saa tällaista hankintaa varten suoraa tukea.

    Yksinhuoltajien köyhyyden voin uskoa, muut tarinat eivät oikein vakuuta. Toisaalta, jos YH saa kiinteiden kulujen jälkeen 800 euroa käteen ja sillä pitää elättää 2 lasta itsensä, niin onko se sittenkään niin vähän?

  8. luomu avatar

    Arttu Arttu, ai sulla on telkkari, radio ja kodinkoneitakin! Kuulostaa ihan keskiluokkaistumisprojektilta!

  9. Arttu avatar

    Hah no ei todellakaan ole! Keskiluokkaisuus on mielentila, ei mitään fyysistä, toisekseen.

  10. ninnu avatar
    ninnu

    terve.

    pakko mun on laittaa tähän hieman eriävä mielipide. Suomessa ON köyhiä. Esimerkiksi sairaseläkkeellä olevat ja kansaneläkkeellä elävät ihmiset ovat KÖYHIÄ, eikä heillä edes ole toivoa paremmasta. Eikä heillä ole edes jaksua tai taitoa taistella omasta puolestaan, eivät he saa ”palkankorotusta” (kuten esim. noi helevetin tehyläiset; 28 %, tjiisus). Kansaneläkkeellä kärvistelevät monet leski-mummut, jotka ovat tehneet elämäntyönsä hoitamalla kotia ja kasvattamalla lapsia, työtä, jota ei rahallisesti arvosteta niin paljon kuin pitäisi. Ja muistaakseni mun veljeni, joka on sairaseläkkeellä pakon sanelemana, saa yhteensä noin 540 euroa kuussa, josta hänen on maksettava kaikki: asumiskustannukset sekä lääkkeet (joita ei KELA korvaa, koska ne ovat sen verran uusia, että ne eivät vielä kuulu korvattavien joukkoon). Ja jos mietit, että tuo on summa, jota enemmän (suhteellisesti ajateltuna) hän ei koskaan tule saamaan, niin toivon että tulet siihen tulokseen, että Suomessa ON köyhiä, joilla asiat eivät ole niin hyvin.

    Muutenkin sanoisin, että älkää tuomitko, jos ette koskaan ole kokenut vastaavanlaista tilannetta.

    tämä oli nyt tällainen henkilökohtainen tilitys.

  11. Jasmo avatar

    Erilaiset invaliditeetista johtuvat ongelmat tai kansaneläkkeen pienuus ovat varmasti köyhyyttä aiheuttavia tekijöitä, mutta eivät oikeastaan niitä, joita näissä muutamissa postauksissa käsittelin. Itse käsittelin nuorehkoja ja työkykyisiä henkilöitä, joilla ei mitään fyysisiä ongelmia ole ja eläkeikäänkin on aikaa.

  12. ninnu avatar
    ninnu

    no. Mutta lainaan sinua: ”Uusia pakastimia saa halvimmillaan vähän alle 200 eurolla esim gigantista. Uskallan myös veikata, että sosiaalitoimistosta saa tällaista hankintaa varten suoraa tukea.”, ja kommentoin sitä kysymällä, oletko itse yrittänyt saada sosiaalitoimistosta tukea? Se ei ole niin helppoa kuin mitä sinä näytät uskovan. 200 euroa voi olla toiselle todella mahdoton summa. Toistan; älä tuomitse ennenkuin itse olet ollut vastaavanlaisessa tilanteessa, tai katsonut läheltä läheisen vastaavanlaisia ongelmia. Kaikilla kun ei vaan mene yhtä hyvin kuin meillä.

  13. Jasmo avatar

    No en ole tarvinnut sosiaalitoimistosta tukea. Olen kyllä kuullut, että esimerkiksi TV:n hankkimiseen tukea saa, joten aika luonnollista olisi, että myös pakastimen hankintaan saa rahaa.
    Olen myös elänyt pari vuotta elämästä siten, että käteen jää kuukausittain alle 300 euroa, monta kaveria tunne, joilla vuokran jälkeen ei opintotuesta jäänyt montaa kymppiä.

    Kuinka paljon sitä rahaa pitäisi sitten köyhille jakaa, jotta se olisi riittävästi? 1000 EUR?

  14. ninnu avatar
    ninnu

    täytyypi jatkaa tätä juttua vielä, sillä tuntuu että et ehkä osaa asiaa katsoa yhtään muualta kuin omalta kantilta, kantasi vain lähinnä pahenee.

    Eli: Sinä olet tietääkseni opiskelija, ja kuten me kaikki muutkin, jotka olemme opiskelleet tai opiskelemme, kidut välillä pienilläkin tuloilla. Opiskelijuus ei kestä ikuisuuksia, vaan vain määrätyn aikajakson, joka koko elämään nähden on vielä suhteellisen lyhyt. Ja opiskelu on oma valinta. Siksi sitä jaksaa. Lisäksi on otettava huomioon, että opiskelu on Suomessa ilmaista, kun sen todellinen hinta on aika korkea. Lisäksi vielä annetaan tukea siihen, että voipi opiskella, lainaakin saa halvalla. Sanoisin, että useimpaan muuhun maahan ja niiden opiskeluolosuhteisiin Suomessa on opiskelijalla helppoa. Väittäisin myös, että Suomessa monella opiskelijalla on takanaan vanhemmat/vanhempi, jotka välillä auttavat vaikka ruuan tai sitten ihan suoranaisen rahan muodossa.

    Mutta jos lakkaat vertaamasta mustavalkoisesti sinun opiskelusta johtuvaa, väliaikaista (pari vuotta!?!?!?) huonoa taloudellista tilannetta siihen, että elät joka kuukausi sinun koko elämästäsi tuolla samalla vähällä rahalla, eikä ole tietoa paremmasta ajasta, niin tuntuisiko sinulta samalta kuin nyt? Jos sinun olisi sillä samalla rahalla elätettävä perhe? Ja miten se olisi henkisesti raskasta, ja sinun sen ”halvan” pakastimen ostamisen takia tarvitsisi lähteä sosiaalitoimistolle kerjuulle todistelemaan kaiken maailman kuitteinesi, että tarvitset apua. Ja kaiken lisäksi monestikin voisi käydä niin, että et sitä tukea edes saisi, kaiken ylpeyden nielemisen jälkeen. Eikö se ole köyhää elämää?

    Miten sinä voit tuomita toisia ihmisiä tilanteesta, jota et ole itse kokenut? Tietääkseni pääset joka vuosi laskettelemaan Suomessa ja ulkomaille, ostat uusia suksia, jne. Ymmärrätkö, että jos sellaiseen on varaa, niin ei ole köyhä.

    Lopuksi: En ole talouden asiantuntija, enkä ole tätä kirjoittanut siksi, että tietäisin miten köyhyys poistetaan. Olisi tietenkin hienoa, jos minä tai joku muu tietäisi, miten se tehtäisiin. Toivoisin vain, että silmäsi aukeaisivat hieman laajemmalle näkökannalle, sekä oppisit, että ei kannata suoralta kädeltä tuomita ihmisiä ennenkuin on saman kokenut. Sillä tuollainen kapea, mustavalkoinen ajatusmaailma on pelottava.

  15. Jasmo avatar

    Pystyn käymään vuosittain ulkomailla, joskus ehkä hankkimaan suksenkin ja tarpeeseen voisin ostaa myös pakastimen, sillä käyn töissä. Siksi opiskelut ovatkin venyneet ja venyvät yhä, koska en ole valmis elämään pelkällä opintotuella.

    Vanhukset ja invalidit sikseen, heidän asioihinsa en ole ottanutkaan kantaa, mutta pitkäaikaistyötönkin voi lähteä opiskelemaan, kun opiskelu sinun mukaasi on yhtä nautintoa ja leveää leipää, sillä se on ilmaista Suomessa. Ja ei kestä kauaa! Ja voihan sitä olla pari vuotta koulussa ja sitten uudella innolla työelämään! Lyhyen ajan kurjuutta jaksaa, kun tietää että kohta loppuu! Työkkäri kai pakottaakin uudelleenkoulutukseen. Miksi pitäisi olla köyhä koko loppuelämänsä? Eikö asialle voi tehdä jotain?

    Mitä perheen elättämiseen tulee, kommentoin jo aikaisemmin, että yksinhuoltajilla voi olla rankkaa, enkä osaa kuvitella perheen elättämistä. En osaa sanoa tästä mitään.

    Suomessa on halpa terveydenhuolto, jokaisella haastatellulla köyhällä oli asunto ja laajakaista ja niin edelleen, lisäksi käyttörahaa kuukausittain parisataa. Eli vaikka voi olla vähän vaikeaa, eikä luksusta, niin tulee toimeen, vaikka ei olisikaan töitä. Vaikka miten vaahtoat siitä, kuinka vaikeaa on olla köyhä, niin en ymmärrä miten se on niin vaikeaa yksinelävällä henkilöllä Helsingissä. Töitäkin saa tällä hetkellä paremmin kuin koskaan.

  16. ninnu avatar
    ninnu

    ”Vanhukset ja invalidit sikseen, heidän asioihinsa en ole ottanutkaan kantaa, mutta pitkäaikaistyötönkin voi lähteä opiskelemaan, kun opiskelu sinun mukaasi on yhtä nautintoa ja leveää leipää, sillä se on ilmaista Suomessa. Ja ei kestä kauaa! Ja voihan sitä olla pari vuotta koulussa ja sitten uudella innolla työelämään! Lyhyen ajan kurjuutta jaksaa, kun tietää että kohta loppuu! Työkkäri kai pakottaakin uudelleenkoulutukseen. Miksi pitäisi olla köyhä koko loppuelämänsä? Eikö asialle voi tehdä jotain?”

    Totta kai voi yrittää tehdä jotain, mutta pystytkö hyväksymään ajatuksen, että aina yritys ei onnistu? Lisäksi asiaa uudelleenkouluttautumisesta: jos minä esim. nyt lähtisin lukemaan toista tutkintoa, saisin opintotukea ainoastaan ensimmäiset 15 opintoviikkoa ja that’s it. Monessa olosuhteessa tällainen ”omakustanne”opiskelu ei varmasti oikein ole mahdollista. Ja mitä olen ymmärtänyt työkkärin pakkokursseista, niin niistä ei ole hirveästi hyötyä työllistymisen suhteen (asiasta on muistaakseni tehty jonkin sortin tutkimus).

    ”Suomessa on halpa terveydenhuolto, jokaisella haastatellulla köyhällä oli asunto ja laajakaista ja niin edelleen, lisäksi käyttörahaa kuukausittain parisataa. Eli vaikka voi olla vähän vaikeaa, eikä luksusta, niin tulee toimeen, vaikka ei olisikaan töitä.”

    Hhhmm… Ja sinä uskot jokaista juttua mitä luet, kirjaimellisesti?:) Osaatko taas ajatella, että kaikki köyhätkään eivät ole samassa asemassa. Sanoisin, että ennenkuin rupeat vetämään jyrkkiä johtopäätöksiä, opiskelisit asiaa jostain muualta kuin Iltalehdestä;);)

    Väitän edelleen, että tämä aihe ei ole niin yksinkertainen kuin millaisen kuvan sinä siitä piirrät. Elämässä kaikki tekevät virheitä ja elämässä tarvii kaiken yrittämisen lisäksi vähän hyvää tsägää, ja sitä ei kaikille riitä. Joten: älä nyt jaksa leimata kaikkia ”köyhiä” samanlaisiksi!

  17. ninnu avatar
    ninnu

    Vielä viimeisen kerran tähän aiheeseen:

    Se, mikä tässä alkuperäisessä tekstissä pisti vihaksi, oli se mustavalkoinen tapa millä leimasit ja tuomitsit ILTALEHDEN jutun perusteella kaikki köyhät (jos niitä nyt siis edes sinun mielestäsi on) saamattomiksi laiskureiksi ja valittajiksi (tähän voisin lisätä sen pointin, joka on mielestäni itsestäänselvää, mutta jonka olen unohtanut mainita: minun mielestäni opiskelijat ovat köyhiä). Se on, kuten jo aikaisemmin kirjoitin, pelottavaa. Mutta koska sinulla ei näytä tämän keskustelun kuluessa näkökanta avautuvan ollenkaan, en jaksa inttää vastaan, vaan lopetan tähän ja toivon, että kuitenkin jossain vaiheessa elämääsi kypsyt näkemään, että useimmalla ”kohtalolla” on useampi ”syy” kuin mitä päällepäin näyttäisi, että ihmisten elämät eivät ole niin ”yksinkertaisia” kuin mitä päälle päin näyttäisi.

    I rest my case.

  18. haq avatar
    haq

    männöököhän kommentointi vähän ooteeksi?!! =)

    Suomi voittaa tänään!

  19. Jasmo avatar

    Onko minulla juttuni otsikkona Iltalehdessä haastatellun ihmisen NIMI, jos haluan kaikkia köyhiä jotenkin halveksia. Ainut missä edes viittaan köyhiin yleensä on:

    Mutta nämäkö niitä Suomen köyhiä ovat?

    Tämäkö sinut sai vetämään herneet noin railakkaasti nekkuun? Kommenteissakin olen kyllä yrittänyt monesti osoittaa, että käsittelen noita lehdessä olleita juttuja ja aivan joku muu alkoi meuhkaamaan köyhyydestä yleensä.

    Aiheesta kirjoitetaan jonkun verran myös Iltalehden keskusteluissa: http://www.iltalehti.fi/osastot/keskustelu/thread.jspa?messageID=4352856

  20. Rytsis avatar

    verta kehiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.