Kun 500 euroa olikin 30 euroa

Vaaliväittely oli aika tylsää viime kerralla. Kaikki olivat samaa mieltä. Ympäristö kuntoon ja sairaanhoitajille lisää liksaa. Ainakin sen verran, että kerralla palkkakuopasta ylös! Toimittajat vaativat konkreettisia lukuja ja edustaehdokkaat niitä myös tarjoilivat. Oli komeaa menoa!

Puoli vuotta myöhemmin ollaan siinä tilanteessa, että sairaanhoitajat saavat 11% lisää liksaa + 30e. 11% varmaan riittäisi muuten oivasti, mutta kun muutkin saa sen! En oikeastaan ole viitsinyt ottaa selville TeHyn ja Superin eroa, mutta hoitsuja kaikki.

Hallitus ja eduskunta ovat näyttäneet poikkeuksellisen suoraselkäistä toimintaa. Vaikka vaalilupaukset olivat selviä ja valtio tulee mukaan kustannuksiin, niin ensin neuvoteltiin sokkona ja sitten valtio sponsoroikin vain 150 MEur. Kunnat ovat ihmeissään.

TeHyläiset eivät ihmettele. 11% + 30e piisaisi, mutta kun lupasivat jo enemmän. Jos minun pomoni sanoisi, että saan 500e lisää liksaa, jos pysyt vielä 2kk töissä ja kahden kuukauden päästä sanoo, että hämäsin!, niin en jäisi mätänemään. Sinänsä ymmärtää noita TeHyläisiä.

En tiedä miten realistinen todellisuudessa tuollainen 400e lisää palkkaa olisi. No, saahan sitä rähistä.

TeHy aikoo lähteä joukkoirtisanoutumisilla haastamaan riitaa valtion kanssa. Mehevää. Mieleeni vaan tulee, että säilyvätkö silloin saavutetut edut? Eli jos 7v hoitoalalla työskennellyt lähtee, on puolivuotta työttömänä ja sitten hakeutuu uudelleen alalle, niin paljonko hän menettää? Ja haluaako työnantaja ottaa töihin? No, kai näitä on jossain pyöritelty. Tuli vain mieleen.

En ehkä ole silti samaa mieltä TeHyn kanssa. Mielestäni 10% palkkaa lisää (+30e) olisi melko rapea lisä (paitsi kun muutkin saa!) ja jos lisää rahaa sektorille saataisiin, niin se voitaisiin sijoittaa työllistämällä lisää hoitajia. Tekeekö raha työstä vähemmän uuvuttavaa ja kevyempää?

Näittekö sen insertin, jossa kirjastotäti vaati samalla tavalla lisää liksaa kuin sairaanhoitajatkin. Työn vaativuus on kuulemma aivan sama. Tai ei hän paljon vaativuutta painottanut, mutta tarvittavaa koulutusta kyllä. Kirjastopimun koulutus on AMK-tutkinto. Titteliä en tiedä. Mitenhän siellä ylennytään? Onko yleneminen kirjastomaailmassa sama kuin pehmeä kuivuminen hehkeästä tytystä KPÄ:ksi?


Posted

in

by

Comments

12 vastausta artikkeliin “Kun 500 euroa olikin 30 euroa”

  1. Putte avatar
    Putte

    Olikos toi 500 euron vaatimuskin pääosin peräisin jostain Iltalehden kysymyksestä ”Pitäisikö sairaanhoitajien palkkaa korottaa 500 euroa”, vastausvaihtoehdot: kyllä tai ei…

    Eipä siinä, kyllä minunkin mielestäni sairaanhoitajille reilu palkankorotus kuuluisi, mutta ehkä tällä kertaa olisi ollut hyvä tyytyä tuohon 11 prosenttiin (prosentteina tämäkin melkoisen kova kuitenkin) ja pyrkiä taas kohta uudestaan samanlaisiin korotuksiin. Tuollaisen suht huiman yli 500 euron korotuksen saaminen kerralla on kuitenkin melkoisen epärealistista.

  2. Sipe avatar

    500 euron vaatimus on peräisin Jyrki Kataisen & Kokoomuksen suusta, joka käsittääkseni vaaleissa lupasi 500 euroa sairaanhoitajille lisää palkkaa.

    http://www.punajuuri.net/?id=1776&tmp=1

    Ite en menis sairaanhoitajana irtisanoutumaan, raja se on tyhmyydelläkin. Aina löytyy varmasti senkin työn tekijöitä nykyiselläkin palkalla ja 11% 30 euron korotuksella.

  3. Jasmo avatar

    Noooo, en ehkä lähtis kuitenkaan Kokoomusta syyttää siltä pohjalta, että Vasemmistoliiton VPJ niin blogissaan kirjoittaa.

    Lähdekritiikiltään ehkä kestävämmällä pohjalla on Sylikoirablogissa oleva asian tutkiskelu, jossa ilmenee, että koko rahasumma (500e) on lähinnä median (ip-lehdet) keksimä ja kaikki puolueet ovat siihen vastanneet myöntävästi, paitsi Keskusta kai ei. Kuitenkin kaikki on lisäksi kommentoineet, että kertarysäyksellä tulojen tasaus ei onnistu.

    Yllättäen tätä ei ole muistettu mainita uutisoinnissa, jonka uhri siis itsekin olin, ennen kuin tutkin asiaan tarkemmin tuon Sipen linkin kautta. Hyvä linkki muuten!

  4. Miika avatar
    Miika

    HS:n mukaan Kokoomus ei ole luvannut 500 euroa, http://blogit.hs.fi/politiikka/mita-kokoomus-oikein-lupasi-ja-mita-muut.

    En nyt ole seurannus, että paljonko TeHyläisille on tarjottu korotusta, mutta 11% 30 euroa on huomattavasti enemmän, kuin mitä oma palkka nousee. Vaikka hoitoalalla palkkoja pitäisikin huomattavasti nostaa, en kyllä näe mitenkään realistisena sitä, että palkkoja kerralla nostettaisiin 500 euroa.

  5. Sipe avatar

    Hyviä linkkejä löytää, kun kirjottaa osoteriville http://www.google.fi ja hakusanoiksi katainen ja 500 euroa :D

  6. Arttu avatar

    Niin se joukkoirtisanoutuminen tullee olemaan silleensä, että siihe uuteen diiliin liitetään pykälä, jonka mukaan irtisanoutuneet täytyy palkata entisinä työntekijöinä (vai mikä se termi onkaan) takas taloon töihi.

    Ei 11 prossaa oo 2,5 vuodessa paljon mitään, 4,4 prossaa vuodessa eli 1900 euroon sais huimat 80 lisää kk-liksaa bruttona. Inflaatio syö jo pari prosenttia (en mee vastuuseen laskutoimituksista, oli been palikkamatikka).

    Jännä että hallitus, joka ei voi määrätä hoitsujen palkoista, sanoo että tulevina vuosina korotetaan lisää… Eiks neuvostoliitossa ollu viisivuotissuunnitelma?

  7. Matso avatar
    Matso

    Mutta onhan se vähän silleenkin, että tuolla ”tuottamattomalla” alalla on hemmetin vaikea niistä palkoistä kinuta kun työ ei vaan oo mitään selkeesti markkinatalouden säännöstelemää hommaa. En nyt dissaa sairaanhoitajien työtä ja pidän sitä hiton tärkeänä & myönnän heidän olevan ylityöllistettyjä ja alipalkattuja, mutta kun toi ~kaikki raha tulee veronmaksajien maksettavaksi ja kuntien taloustilanne ei todellakaan tuosta ainakaan parane.

    No joo, hyvähän se on täältä Metalliliitosta huudella mutta tilanne vaan on se että tässä duunissa markkinatalous aika selkeesti määrittelee että paljonko rahaa tulee taloon ja paljonko siitä pystytään siivuttamaan työntekijöille (”miten hyvin työ on tehty ja tuotettu työnantajalle lisää tuloa”). Pakkohan tässä tilanteessa valtion on avata kukkaron nyörejä ja luvata lisää rahaa palkkoihin, kuntien talous ei vaan nykyisiäkään palkankorotuksia kestä. Kun ei sekään oo herkullinen tilanne, että veroäyrit pompsahtaa 1-2 pykälää ylöspäin ihan vaan siksi että saadaan maksettua palkkaa hoitajille, tulos on ihan plusmiinusnolla ja vaikka hoitajat nousisikin vähän parempaan asemaan niin muut kärsii.

  8. Joona avatar
    Joona

    Tässähän on se hieno piirre, että mitäpäs sitten käy jos/kun sairaanhoitajien palkkoja nostetaan tuntuvasti. Kun palkat nousevat jää vähemmän rahaa sijaisten ja uusien työntekijöiden palkkaamiseen. Ja kun uusia työntekijöitä ei saada edes lyhyelle aikavälille koska budjetti räjähtää muuten käsiin, tarkoittaa se sitä että nykyisten sairaanhoitajien pitää työskennellä entistä enemmän. Näin ollen työn kuormittavuus/sairaanhoitaja todennäköisesti lisääntyy, tosin nouseehan se palkkakin.

    Mutta sitten herää kysymys, että kuinka kauan sairaanhoitajat jaksavat mikäli vielä nykyisestäkin nostetaan työn kuormittavuutta? Siinä ei se ~20% palkankorotus välttämättä paljoa helpota jos seurauksena on esimerkiksi lisääntynyt stressi työuupumus, mistä voi seurata sairaspoissaoloja mikä taas kuormittaa lisää muita sairaanhoitajia.

    Olen todellakin sitä mieltä, että sairaanhoitoalan ihmisten palkkoja tulisi nostaa, mutta korotuksissa kannattaisi huomioida esimerkiksi juuri mainitsemiani asioita.

  9. Jasmo avatar

    Työn kuormittavuutta ei ilmeisesti, ainakaan yleisen käsityksen mukaan, ole enää mahdollista nostaa, vaan hoitohenkilökunta on aivan limitillä jo nyt. Ehkä TeHyläistenkin olisi kannattanut ajatella vähän pitemmällä aikavälillä ja pyrkiä järkevään palkkatason korjaamiseen ja vakuuteen siitä, että seuraavan viisivuotiskauden (Artun mukaan) hoitoalalle tuodaan rahaa vaikkapa sadan(*) uuden työntekijän palkkaamiseen.

    (*) Todellisesta tarpeesta minulla ei ole mitään hajua, laitoin nyt sata, vaikka luultavasti oikea määrä on melkoisesti suurempi.

  10. Iiris avatar
    Iiris

    Näistäkin kommenteista huomaa että ongelma on todella kinkkinen. Ehdottomasti palkat pitäisi korjata kansainväliselle tasolle, nythän Suomen hoitajien palkat ovat muistini mukaan jopa 20 % alhaisempia kuin monissa Euroopan maissa (ei ainoastaan Norja ja Sveitsi). Hyvä pointti on myös se, että mistä rahat sitten otetaan. Jos jotain lisätään niin se on aina toisesta pois.

    Aika paljon työnsarkaa olisi siinä, että selvitettäisiin koko nykyisen sairaalasystemiin toimivuus ja mietittäisiin parannusehdotuksia, ihan niin kuin oikeissa yrityksissäkin. Kaverini toimi noin vuoden erään sairaalan kehitysprojektissa konsulttina ja hänen mukaansa sairaala on niin hierarkkinen ja jäykkä organisaatio, että kaiken kehityksen pitäisi mennä koko organisaation läpi ylhäältä alas. Ja tietysti tiedon pitäisi kulkea myös alhaalta ylös.

  11. Jasmo avatar

    Nythän Super ja TeHy alkaa olemaan jo napit vastakkain. Melkosen sopan TeHy pullautti.

  12. luomu avatar

    Mie komppaisin Tehyn bändissä. Vaikka se niiden peruspalkka onkin yhden 500e kovempi jo lähtöjään kuin luulin, niin on se nyt perseestä että erikoislääkärit saa (taas) 17% korotuksen ihan noin väittelemättä (tässä on tainnu mennä 20% linjalla lääkärit monta vuotta putkeen) ja sairaanhoitajat on odottaneet omaa korotustaan melko pitkään (lupailtuhan sitä on ennenki).

    Naapuri kiteytti sen hienosti. Deerellä mekaanikko vetää kolmosella alkavia summia ja huoltaa koneita. Sairaanhoitaja saa koulutuksellaan alta kahden tonnin ja huoltaa kuitenkin ihmisiä. Siitä näkee mitä yhteiskunta arvostaa.

    Matso & metalliliitto – oisko tässä vaiheessa jopa aika että muu yhteiskunta kärsii ja hoitsutkin saa palkkaa, vaikka miten ovat kutsumusammatissa? Itsellä verotus pompsahti lisäprosentille, mutta en itke, se voi olla joku söpö hoitsu joka miun rahat saa.. :)

    Taidanpa lopettaa itse työt ihan solidaarisuushengessä ja lähteä kerjäämään helsingin kaduille! (kts. seuraava postauksesi) :D :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.