Gimp

Monesti kehutaan, kuinka Open Source tuotos nimeltä GIMP on ihan yhtä tehokas ja hyvä ja vaikka mitä verrattuna kaupallisiin tuotoksiin, esimerkiksi Photoshopiin tai PSP:hen. No ei se ole. Itse olen yrittänyt pärjätä GIMPillä vuoden ja se ei vain onnistu. Käyttömukavuus on -10 ja jopa joidenkin funktioiden laadussa tuntuu olevan huononnusta verrattuna kaupallisiin tuotteisiin. Esimerkiksi tuollaisen Bézier curve -viivan piirtäminen antaa GIMPissä paljon huonomman lopputuloksen, kuin kilpailevissa tuotteissa.

Voihan olla, että jos säätäisi asetuksia ihan .. paljon ja hakisi lisäosia ja ja ja ja ja niin GIMPilläkin voisi tehdä jotain. Mutta jos 5 minuutin etsimisellä ei löydy toiminetta, jolla voisi piirtää kolmion, niin meidän yhteistyö ei vaan toimi. Piste.

En suosittele kenellekkään.


Posted

in

by

Tags:

Comments

4 vastausta artikkeliin “Gimp”

  1. Henkka avatar
    Henkka

    Nyt kun näin jälkikäteen ajattelee, niin yrittäisin mielummin itsemurhaa ruostuneella lusikalla, kuin käsitelisin yhtäkään kuvaa Gimpillä. Siinähän jokainen kuva ja kaikki työkalulaatikot levisivät omiksi ikkunoikseen, nekin jollain lisäosalla piti saada kasattua yhteen ikkunaan mutta eipä sekään toiminut. :(

    Sääli sinänsä kun pitäisi kai taistella suuryhtiöitä vastaan ja käyttää avoimen lähdekoodin ohjelmia. Plussaa kuitenkin semihyvästä yrityksestä.

  2. Lauri avatar

    Gimpshop on ehkä rahtusen mukavampi Photariin tottuneelle. Kannattaa kokeilla.

  3. Toinen Lauri avatar
    Toinen Lauri

    Missähän päin photaria on se kolmionpiirto työkalu? En ole kyllä itsekkään löytänyt :)

  4. LauriM avatar

    Heippa!
    Gimpshopista en pidä, kun se toimii jostain suusta aina päin persettä :) Mutta aloitin itse gimp:n käytön viime kesänä, ja olemme nyt todella hyvin sujut. Alkuun tietenkin oli vaikeaa käyttö photarin jälkeen, mutta nyt olen luopunut kokonaan photoshopista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.