by

Jasmo seikkailee

Puhelimeen ei kannata luottaa liikoja.

Ideana oli, että menen yhden kaverini luoksi yöksi Helsinkiin tuon Chicanen keikan yhteydessä. Olen Studio 51, kun huomaan kännykkäni virran olevan todella vähissä. Vien puhelimen latautumaan baaritiskin taakse. Se on siellä kahteen otteeseen, arviolta ehkä noin 1,5h. Sen jälkeen pidän puhelinta päällä, kuvaan videota ja lähetän pari tekstiviestiä.

Olen ulkona taksista joskus neljän aikaa. Pitäisi soittaa kaverille, mutta akku on taas loppu. Taksi kerkeää mennä, eikä liikettä näy. Onneksi aurinko nousee, eikä ole kylmä. Yritän keksiä, mitä tekisi. Käyn etsimässä lähistöltä, josko olisi puhelinkoppia tai jotain muuta järjestelyä, kuten huoltoasemaa, jossa saisi puhelinta ladattua.

Ei löydy. Vaikken ole aivan varma ikkunoista, päätän kivittää ikkunoita (kävyillä). Kops kops. Kukaan ei herää. Onneksi ei, sillä olen heittänyt kävyt naapurin ikkunoihin.. Tämä selvisi seuraavana päivänä.

Kello on viisi, kun olen parin kilometrin päässä itäkeskuskuksen metroasemalla yrittämässä soittaa numeropalveluun maksupuhelimesta. Käppäilin sinne asti ympärilleni katsellen. Ilma oli kiva, olo ei turhan paha ja nauroin tilanteelleni. Rahat eivät riitä numeropalveluun soittamiseen. Tyhjä arpa. Ei muuta kuin takaisin.

Huoltoasema. Kello on puoli kuusi. Paukkaan sisään ja pyydän laturia lainaan. Ei ole. Läheisellä Essolla kai olisi, ainakin myydä, mutta ei ole tietoa milloin se aukeaa. Saan kuitenkin soittaa huoltoaseman puhelimesta numeropalveluun. Numeroa ei löydy – kaverini on estänyt numeron saamisen numeropalveluista. Nauratti. Ensin huoltoaseman pitäjä näytti hieman huolestuneelta, mutta kun nauroin, niin hänkin rentoutui. Onneksi on lämmintä.

Kerään matkalta lisää kiviä, nyt on saatava kaveri hereille, kun ei ole enää mitään uutta tutkittavaa pihalla ja tylsyys iskee. Takaisin kävellessäni tajuan, että lehdenjakaja varmaan tulee kohta, voisin päästä siinä sivussa sisään. Kello on 5:45, kun olen 100 metrin päässä kohteesta ja lehdenjakaja ajaa vastaan.

No, ei sitten. Onneksi on kiviä.

Menen tuliasemaan ja tulitan (naapurin) ikkunaa. Itseasissa tällä kertaa varmaan toisen naapurin. Ikkunat näyttivät oudoilta ja se johtuikin siitä, että ne eivät olleet oikeita, vaan naapurin. Alkoi tuntumaan siltä, että nyt ei kivity oikeat ikkunat ja en kehdannut heitellä. Menen oven eteen miettimään mitä tekisi. Kello 5:55 kuuluu *naks*.

Alaovi aukeaa kuudelta! Ei uskoisi. Mutta näin on. Nopeasti sisään ja kämpän oven taakse. Ovikellon rimputtaminen kaikuu käytävässä, luulen että kaikki heräävät meteliin, vaikka ihan normaalisti rimputan. Toivottavasti eivät heränneet. Jonkun aikaa rimputettua kaveri herää ja avaa oven.

Seikkailu loppuu.

Kommentoi

Comment