Jasmo tietää paremmin
Tue 15.05.2007 by Jasmo

Verenluovutus

Kuulin tänään radiosta, että Veripalvelulla on verivarat kriittisen vähinä. No ajattelin siinä, että minähän käyn samoin tein luovuttamassa.

Tsekkasin verivarantojen määrän Veripalvelun sivuilta. Ok, verta ei paljon ole, joten luovuttaminen siis suotavaa.

Seuraavaksi etsimään paikkaa, missä verta voi luovuttaa Tampereella. Ja kas vain, paikka löytyykin noin 4km keskustasta. Olen kävellen, joten en enää tähän aikaan kerkiä. Alkoi myös korpeamaan, vaikka Veripalvelun toiminta on ehdottomasti tärkeää ja tarpeellista ja kaikkien pitäisi luovuttaa verta, niin miksi pitää viedä toimitilat jonnekin noin kauaksi keskustasta? Olen vakuuttunut, että Veripalvelu voisi saada toimitilat edullisesti myös Tampereen keskustan seudulta. Ainakin varmistetaan se, etteivät ihmiset vahingossa eksy luovuttamaan.

Joensuussa ja Lappeenrannassa Veripalvelu sijaitsee aivan keskustassa ja ne kyltit näkee joka kerta, kun käy kaupungilla. Miksei siis myös Tampereella?

Kommentit

kommenttia

  •   •   •   •   •

7 Responses to “Verenluovutus”

  1. Asta says:

    Kaiken hyvän lisäksi ne aukioloajat on ihan älyttömät, jopa täällä joensuussa…

  2. Jasmo says:

    Oho! Moi Asta :)

  3. Sipe says:

    Lahessakin Veripalvelu on ihan keskustassa, helpponopee piipahtaa vaikka ruokatauolla. Saa myöskin kahvia ja pullaa (sun tapauksessa teetä) ja viimeks jopa jädee!

  4. Jasmo says:

    Joo, sillai sen pitäisi olla.

  5. Iiris says:

    Itekin olen harkinnu jo tosi kauan veren luovuttamista. En tajua mikä siinä kestää mennä paikan päälle.

  6. Martta says:

    Tampereella Veripalvelu on muuten sairaalan yhteydessä. Olisiko sitten niin että valmisteet menevät suoraan verenluovutuksesta potilaille?

  7. Jasmo says:

    Ei, verelle tehdään testit tautien varalta ja varmistetaan kai veriryhmä ja kuka tietää miten käsitellään. Kai verihiutaleita ja plasmaa ja jotain eritellään, tms. Jos joku tietää paremmin, voi valaista.

    Suoraan niitä ei uskalla potilaaseen laittaa, kun ei ikinä tiedä, mikä hyppykuppa siellä veressä rellestää :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>