Iskuvinkit

Jokainen meistä, jotka eivät elä parisuhteessa, potevat varmaan joskus yksinäisyyttä ja halipulaa. Kuinka monikertaistaa saaminen, hurmata tytöt ja lisäksi vielä itsekin nauttia elämästä? Nämä kysymykset ovat vaikeita, eikä minulla ole niihin vastauksia. Onneksi joillakin meistä on.

Eräs nuorekas mieshenkilö on vapaaehtoinen paljastamaan salansa. Hän ei halua osallistua kuitenkaan julkiseen keskusteluunsa omalla, tunnistettavalla, nimellään, joten nimittäkäämme häntä vaikkapa Stiluksi. Stilu lupasi, että saan julkaista hänen muun muassa minulle kertomiaan iskuvinkkejä ja kertoa kuinka, Stilu hoitaa homman kotiin.

Sitten itse asiaan. Jos nämä eivät toimi naisen kanssa, niin siinä tapauksessa itse Stilukaan ei olisi saanut hommaa toimimaan sen naisen kanssa. Ja se on jo ihme!

Valehtele. Jos tapaat naisen vaikkapa baarissa, tai verkossa, sinun ei todellakaan tarvitse puhua totta. Nimen valehtelusta on hyvä aloittaa, näin pääset tuntumaan. Voit kertoa olevasi lukiossa tai yliopistossa, mikä vaan tuntuukaan uppoavan naiseen paremmin. Iän, oikean asuinpaikan, harrastusten, ammatin tai muun paljastavan tiedon oikeellisuus voi vesittää mahdollisuutesi, ole siis tarkkana!

Vedä överit. Jos menet baariin hakemaan naista, juo koko ajan kaksin käsin viinaa. Kunhan olet tarpeeksi rohkea, niin voit alkaa juttelemaan tytöille. Juttelussa tietenkin sovelletaan aiempaa kohtaa. Lisäksi pitää muistaa juoda koko ajan. Todennäköisesti olet loppuillasta parhaassa pelikunnossa, ns. Stilut, ja voit tarjoutua baarissa vaikkapa vilauttamaan veitikkaasi tai vaikka vaan kourimaan tyttöä. Kun tilanne alkaa näyttää hyvältä, ota pari terävää siten, että jalkasi puoleksi pettävät. Nainen huolehtii sinut taksiin ja toivottavasti kotiinsa! Älä kuitenkaan unohda kenkiä naisen kotiin!

Vähättele itseäsi. Vaikka tiedät olevasi lyhyt, tiukkakroppainen ja suloinen nappisilmä, älä silti myönnä sitä, vaan väitä naisille, että olet ruma, lihava ja huonokuntoinen. Tämä lisää heidän kiinnostustaan. Muista samaan aikaan viedä läpi tiukkaa treeniohjelmaa, ettei puheesi pääsisi toteutumaan.

Arvostele naista. Kaikki naiset ovat tottuneet kehuihin. Olet kaunis. Kuulostaapa vanhanaikaiselta. Siksi se ei toimikaan. Stilu vie meidät uudelle vuosituhannelle. Olet aika pullea. Sun pitäis vähän laihduttaa. Myöskin älykkyyden arvostelu on trendikästä. Et taida olla mikään raketti-insinööri? Tytöt saattavat aluksi hämmentyä, mutta arvostavat lopulta sinua enemmän kuin perinteisten tyhjien lauseiden kertojaa.

Ole törkeä. Ehdottele kuumaa seksiä suoraan. Tätä käyttäessä kannattaa kuitenkin pitää huoli, että myös muita kohtia noudatetaan, varsinkin arvostelukohtaa. Mainitse naisen lihavuudesta, mutta pyydä seuraavassa lauseessa naista keinumaan kanssasi. Tämä saa naisen ymmärtämään, että hyväksyt hänet sellaisenä kuin hän on. Törkeys ei tarkoita pelkkää seksin ehdottelua. Kaikkea muutakin törkeää voi kertoa.

Hanki purjevene. Jos sinulla ei ole vielä purjevenettä, hanki sellainen. Muuten et voi noudattaa kaikkia Stilun oppeja. Eteläisen Suomen saaristossa on kiva purjehtia kesäisin ja voit pyytää tyttöjä mukaan ja toteuttaa yllä olevia toiminteita.

Hiihdä. Opettele hiihtämään. Mitä parempi olet, sitä enemmän vähättele itseäsi (ks. yllä). Naiset eivät tykkää liian hyvistä hiihtäjistä, koska tuntevat olonsa epäonnistujaksi. Kun kerrot, ettei suksi oikein leikkaa, niin tytöt tykkäävät. He tuntevat olevansa samalla tasolla sinun kanssasi, eivätkä pelkää osoittaa sitä. Jos tyttö luulee sinun puhuvan murtomaahiihdosta, sovella kohtaa Arvostele naista.

Pukeudu opiskelijabileissä keltaisiin. Se nyt vaan on niin.

Ohjeet olivat lyhyet ja ytimekkäät. Sivusta seuranneena voin sanoa, että myös erittäin toimivat! Joten, jos yksinäisyys kyllästyttää, apua on tarjolla. Kokeile jo tänään.


Posted

in

by

Tags:

Comments

18 vastausta artikkeliin “Iskuvinkit”

  1. stilu avatar

    Eisssssss! Eiprklklrk :D:D:DD: Juuri näin.

  2. Janne Leinonen avatar

    Loistavat ohjeet! Ryhdyn noudattamaan näitä H E T I ja ehkä joskus mullekin heruu!
    Oon kuullut että tää ”stilu” on semmonen seksin ammattilainen että naiset on ihan sulaa vahaa sen lähelläkin! Ja miksei kauempana!

  3. Joona avatar
    Joona

    Nyt joutu kyl oikeesti repeilemään aika huolella :D Vittiläinen, vesi valuu silmistä.

  4. Haq avatar
    Haq

    :D

    (:

    Paras postaus pitkilleen!

  5. Matso avatar
    Matso

    Saa olla suklaapupuset ens talvena varuillaan… Haha

  6. katt avatar
    katt

    Suupielet vääntyy ylöspäin väkisin. Oletko ajatellut käydä naurujooga ohjaajaksi?

  7. Jasmo avatar

    Väitättekö te siis, että ”Stilun” elämä on naurun asia?

  8. Haq avatar
    Haq

    Tammikuun lopulla lienee Keski-Sveitsin suunnalla parhaat ”kelit” koklata noita iskuvinkkei??!??!

  9. kispe avatar

    Hehehheheee mainiota!
    Huhu kulki tänne saakka, et sinkkumiehetki on viimein saanet ohjeensa ja todentotta!

    Miten kukaan voi jäädä enää ilman?

  10. Kossu avatar
    Kossu

    Stilu on kingi \o/

  11. Leena avatar
    Leena

    hahahah. toiminee ihan täysillä :D

  12. juho avatar
    juho

    ei nää kyllä voi toimia

  13. juho avatar
    juho

    ei nää toimi kokeilin justiinsä täälä netissä noita

  14. juho avatar
    juho

    ei ne toimi kokeilin justiinsa

  15. Jasmo avatar

    Jos nämä ei toimi, niin sitten ei mikään. Kannattaa hyväksyä tosiasiat.

  16. juho avatar
    juho

    ei ne toiminu kokeilin äsken netissä

  17. juho avatar
    juho

    tuli vain harmia tästä kun koitin

  18. Faabio avatar
    Faabio

    Hyvin toimii, naiset suli käsiin :DD

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.