Sekalaista

VR ilmoittaa, että sen tavoitteena on, että 90% junista olisi aikataulussa. Myöhästyneeksi juna lasketaan ilmeisesti vasta 5 minuutin jälkeen. Tuohonkaan lukuun tänä vuonna ei päästä, sanotaan VR:ltä. Se on kuulemma matkustajien vika.

Samaan aikaan olisi voinut katsella sitä, missä myöhästymisiä eniten tapahtuu. Idässä, pitkillä yksiraiteisilla osuuksilla, joilla kohtaaminen on mahdotonta. Siellä missä minä liikun. Siellä missä junat ovat aina myöhässä. Voidaankin kääntää tuo prosentti toisinpäin täällä idässä: Helsinki – Joensuu välillä 90% junista on empiirisen tutkimuksen mukaan myöhässä yli 5 minuuttia. Nythän junien myöhästelyä voi seurata internetissäkin.

Kävin pitkästä aikaa lenkillä. En ole juossut varmaan viikkoon. Kaikenlaisia pikkujouluja ja muita epäilyttäviä kekkereitä on kyllä ollut. Mutta oli aika jännä juosta, kello 15:00 ja pimeää kuin peiton alla. Lisäksi pieni vesisade vielä piristi juoksijaa. Mutta sykerajoja noudattaen mentiin 50 minuuttia. Nyt on vähän parempi mieli.

Mitä sitä ihminen osaa tehdä tällaisessa tilanteessa, että kalenterin mukaan hiihtokausi pitäisi olla jo päällänsä, mutta lähin paikka hiihtelyyn on Ruka. Sielläkin on lämpöasteita ja vettä ilmassa tällä hetkellä. Ei sitä oikein osaa tehdä mitään. Valittaa vaan tilannetta. Välillä käy lenkillä.

No, koulua pari viikkoa, joululoma ja uusi vuosi, uudet kujeet. Katellaan, ei kai tässä kannata sortua liikaa synkistelemään, vaikka suunnittelinkin ensin kirjoittavani oikein synkän ja depressiivisen postauksen. Ei se kuitenkaan olisi ollut luonteva tai uskottava.

PS. Kävin eilen hakkaamassa vähän Wiitä. Nyrkkeilyä, golffia, baseballia, keilailua ja jotain pikkupelejä hakkailtiin menemään. Uskon, että kyseisen vehkeen kanssa saa aikaa kulumaan halutessaan.


Posted

in

by

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.