by

Penikat

Itselläni on pieni ongelma. Penikat, eli sääriluun viereiset alueet, kipeytyvät juostessa ja futiksen peluussa pahasti. Vaikka viimeksi olin juossut 4 päivää sitten, silti eilinen juoksu tuntui aluksi todella pahalta. Ja nyt vasta sattuukin.

Sain ohjeita vaivojen helpottamiseen siten, että laskee suihkulla 30 minuuttia jalalle vuorotellen niin kuumaa vettä kuin sietää ja välillä niin kylmää kuin kestää. No, tätä en ole hirmuisesti harrastanut, mutta sen kerran, kun tätä tein, se tuntui auttavan hieman.

Mutta mistä tuo kipeytyminen johtuu? Olenko liian lihava juoksemaan? Pitäisikö juoksutekniikkaa parantaa tai hankkia enemmän vaimentavat kengät? Entä miten nuo jalat saisi korjattua, kuukauden pakkolepo juoksemisesta? Pyörää ei ole, joten kuntoa pitäisi sitten pitää yllä esim. kuntopyörällä. Hmm, ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Auttaako Mobilat?

Kommentoi

Comment

  1. Varmaan juoksutyylistäkin riippuu luulisin, ja juoksualustasta. Kovalla asfaltilla ei ole niin hyvä juosta kun esim pururadalla?

  2. Ainii, ja jääpalalla voit niitä kipeitä kohtia hieroskella. It helps.

  3. Oletko käynyt fysioterapeutilla tarkastuttamassa, että tarvitsetko esimerkiksi tukipohjalliset? Mikäli jalat eikä askellus ole tasapainossa, niin silloin tuollaista kipeytymistä voi esiintyä helposti.

  4. Rullaavuutta ja herkkyyttä (kuin juoksisit puulattialla puukengillä niin ettei ääntä synny) vaan juoksuun niin, ettei askel ”tömähdä” maahan.

  5. Joo. Ehkä penikat ei alkuunsa tuosta juoksusta kipeytyneetkään, vaan jalkapalloilusta. Futiskenkä ja hiekkakenttä rankaisi aluksi, onneksi myöhemmin päästiin tekonurmelle.

    Penikat ilmeisesti parantuvat verrattain hitaasti. Koska tällä hetkellä on ihan sama miten rullaavasti yrittää juosta, silti sattuu :)

    Mutta totta toinen puoli, juoksutekniikkaan pitäisi seuraavilla kerroilla kiinnittää enemmän huomiota, samalla voisi saada juoksua myöskin tehokkaammaksi / vähemmän energiaa kuluttavaksi.

  6. Suomalaiselle miehelle outo termi: Venyttely. Kato googlesta, ite en tiä asiasta mitään. ;)

  7. Todella ongelmallinen lihasvamma. Minullakin on kokemuksia kyseisestä vammasta. Pohkeiden ja säärten jatkuva venyttely auttaa jossain määrin ongelmaan. Vältä kovia juoksualustoja. Ice Power ja mobilat auttavat mutta eivät poista kokonaan ongelmaa. Juoksukengät kannattavat olla kunnolliset.

    Minun tapauksessani tuo ”vedellä läträäminen” ei auttanut mutta kannattaa yrittää. En suosittele menemään heti fysioterapeutille. Siellä todennäköisesti huomataan heti juoksussasi jokin pieni virhe ja laitetaan ostamaan 150€ pohjalliset, joista ei ole mitään apua. Itse olen ostanut jo kaksi paria.

    Itsellä tuo vamma on pikkuhiljaa vuosien saatossa rauhoittunut mutta edelleen penikat ajoittain kipeytyvät. Tuntiessasi kipua suosittelen jättämään treenin väliin. Pahimmassa tapauksessa penikat ärtyvät ja tuottavat sinulle ongelmia jopa kävellessä ja lasketellessa.

  8. Itse tajusin tässä, että olen nyt säännöllisen lenkkeilyn aloittanut uudelleen uusilla kengillä. Kenties kenkä ei olekaan hyvä minun jalkaani. Kenties siitä puuttuu jotain vaimentimia, lisäksi olen juossut paljon asfaltilla.

    Olen pyrkinyt viimeisillä lenkeilläni keskittymään juoksutekniikkaan, saamaan sitä rullaavammaksi. Samalla juokseminen on muuttunut myös kevyemmäksi.

    Lisäksi olen siirtynyt kovalta alustalta pehmeälle purulle, eli skinnarilan rantaan ja huhtarin alueelle.

    Kolmanneksi otin yhteyttä hierojaan kysyäkseni voiko minun ongelmaani parantaa hieromalla. Tiedän kyllä että kyseessä on kai lihaskalvon tulehtuminen, kun se ei veny riittävän nopeasti tms, mutta ainakin urheilijoita on hierottu asian parantamiseksi. Kysyinkin myös, että onko tällaista meikämannea hyöty hieroa, vai onko tuo urheilijoiden konsti ainoastaan. Nimittäin kaikki urheilijoiden tekemät jutut eivät välttämättä ole kovin terveellisiä. Hieroja vastannee mailiini ensi viikolla, perjantaina hän oli vielä lomalla.

    Ensi viikolla käyn hankkimassa uudet kengät, kuulemani mukaan Lappeenrannan Intersportissa on jokin juoksukenkäspesialisti myymässä. Pitää ainakin käydä katsomassa.