P2P – osa 1

Tämä on ensimmäinen osa tulevista P2P-kirjoituksistani. Ensimmäisessä osassa käsittelen perinteistä tiedostojen jakelua internetissä.

Hämmästyttävää on se, että sisällöntuottajat eivät ole lähteneet mukaan ns. flat rate maksuihin P2P-verkkojen käytössä. Otetaan esimerkki. Suljettu Bittorrent trackeri, jolle pitää rekisteröityä. Rekisteröityminen maksaa 10 euroa / kk. Sillä rahalla olisi saatavilla kaikki materiaali joka ko. trackerille julkaistaisiin. Laillisesti.

Parempana esimerkkinä toimisi ehkä jokin uusi P2P-ohjelma, joka toimii semihajautetusti, eli siinä on keskuspalvelimiakin (permanent node). Pienellä kuukausimaksulla tämä sisältö olisi laillisesti jaettavissa ja ladattavissa.

Miksi näin ei sitten tehdä?

Sisällöntuottajat ja julkaisijat ovat valtavan sopimusviidakon alla. Lisäksi useat yhteisyritykset yrittävät hiki päässä väsätä omaa julkaisujärjestelmää, sellaista jossa he voisivat täysin määrätä sisällön. Ja toki myös hinnan. Ja varsinkin sen, mitä asiakas saa tehdä tuotteella.

Varmasti DRM tulee kehittymään ja tulemaan meidän kaikkien elämäämme – valitettavasti. Itse olen sen verran radikaali, etten usko DRM:n käyttöön silloin, kun sitä käytetään käytön rajoittamisessa. Uskon siihen silloin, kun sillä mahdollistetaan maksu tuottajalle. Yritän itse ainakin pärjätä mahdollisimman kauan ilman sellaisia mediatuotteita, jotka määräävät minua. Saat kuunnella minua tietokoneella, mutta et autossa, tai saat autossakin, mutta vain klo 22-04 välisenä aikana, jos muita ei ole kyydissä.

Jos DRM toimii siten, että se esimerkiksi poistuisi tiedostosta, jättäen blankon MP3-tiedoston (tai vast.) maksun jälkeen, näen sen loistavana ideana. En usko siihen, että ihmiset, jotka maksavat tuotteesta, esimerkiksi 10 euroa yhden levyllisen materiaalista, ovat halukkaita jakamaan tuotetta muille ihmisille ilmaiseksi. Toisaalta, uuteen P2P-järjestelmään voitaisiin lisätä sellainen systeemi, että aina tiedostoa ladattaessa siihen asentuisi DRM, joka taas poistuisi maksettaessa. DRM siksi, että se mahdollistaisi muutaman esikuuntelun.

Ollaanko tällaisiä tekemässä?

Ehkä, mutta en ole siitä kuullut. DRM pidetään aina tuotteessa ja kopiontikertoja, kuuntelukertoja ja -paikkoja yms halutaan rajoittaa. Miksi? Eihän CD-levynkään käyttökohteita haluta rajoittaa. Yhtäkkiä laittoman kopioinnin rajoittamisen varjolla yritetään rahastaa monta kertaa samasta tuotteesta. Ja ihmetellään, jos tämä aiheuttaa vastareaktioita.

Tekniikka on, bisnesideat puuttuvat. Muutamia flat rate -ratkaisuja kai on, ainakin joskus kuulin Ranskassa jonkin ISP:n ottaneen käyttöön ns. wareveron, jolla P2P-liikenne maksettiin lailliseksi käytössä olevissa P2P-verkoissa.

Ahneus väärässä paikassa rajoittaa tuotantoyhtiöiden saamapuolta huomattavasti. European Information Technology Observatory ennustaa vuonna 2010 Euroopassa olevan 120 miljoonaa laajakaistan omistajaa. P2P-verkkojen käyttäjiä on silloin saman ennusteen mukaan noin 45 miljoonaa. Jos 20% heistä saataisiin vuoteen 2010 mennessä lailliseen 10e /kk P2P-käyttöön, sisältöteollisuus nettoaisi ainoastaan siitä 90 miljoonaa euroa kuukaudessa. Tähän lisäksi mahdolliset mainokset ja oheispalvelut, niin tulos voitanee arvioida lähemmäksi 150 miljoonaa.

Onko warettajien oikeuteen haastaminen muutaman hassun tonnin takia sittenkään järkevää?

Hälytyskeskus

Kaikkihan meistä on nähnyt elokuvia, joissa joku epäonninen soittaa hätäkeskukseen ja sieltä soitetaan vaan jonotusmusiikkia. Olen aina luullut, että se on fiktiota.

Tämän päivän Hesarissa on juttua siitä, kuinka pahimmillaan poliisin hätänumeroon soittaessa joutuu jonottamaan 30 minuuttia. Pidempään kuin Elisan asiakaspalveluun. Pistää miettimään.

Tekijänoikeudesta

Luen erästä kirjaa. Siinä on seuraava väliotsikko:

Securing swaps in a way acceptable to rights owners, content providers and publishers

Ja näin, missä olikaan Customer?

Laatua

Qkaasu.com oli aika vanhentunut ja ei siellä mitään infoarvoakaan ollut. Joten tein muutoksia. Ehkä se on nyt viihdyttävämpi.

Kiitos kaikesta materiaalista kuuluu Palikalle. Se on se jamppa joka ounaa siut Subspacessa (Continuumissa).

Luotatko lehtiin?

Luotatko siihen, mitä lehdissä kirjoitetaan?

Itse omaksun paljon asioita juuri lehdistä, lähinnä Helsingin Sanomista. Yksi kysymys tulee mieleen. Jos tällaisia uutisia, jotka ovat melko metsässä, kuitenkin pääsee lehteen, niin mikä takaa sen, että mikään muukaan juttu olisi yhtään sen tarkemmin oikeassa, tai että taustoja olisi viitsitty tarkistaa yhtään paremmin?

Keskiarvo

Nikon blogia lukiessani huomasin linkin keskiarvo.netiin. Olin lukenut keskiarvo.netistä jo aikaisemmin jostain, mutta unohtanut sen kokonaan. Päätin mennä katsomaan.

Arvosteluja erilaisista aiheista olikin jo saapunut muutamia sivuille. Ehkä sata. Mutta pääosin siellä oli arvosteltu pelejä, musiikkia ja elokuvia. Lisäksi oli laitearvosteluita.

Ymmärrän kyllä, että pelejä ja musiikkia ja elokuvia on helppo ainakin arvostella ja siten sivut saavat sisältöä, mutta itse en ainakaan jaksa mitään elokuvia saatika musiikkia ostaa arvosteluiden perusteella. Hankin jos se on mielenkiintoinen, muuten en.

Toista on kaikkien vermeiden kohdalla. Sivuille olikin lisätty arvosteluja mm. kuulokkeista, joka on heti hyvä idea. Kuulokkeet voivat maksaa paljon ja siksi on mukavaa saada tuettua ostopäätöstä muiden arvosteluilla.

Mutta missä on esimerkiksi verkkokauppojen arvostelut? Tai ihan perinteisten kauppojen? Mistä saa hyvää palvelua, mikä on luotettava paikka jne. Entä kaikki tuotteet, jotka eivät liity tietotekniikkaan, kuten vaikka pyörät tai pyörien osat. Käyttäjä voi lisätä tuotteita sivuille, mutta ei tuotekategorioita.

Kokeilua helpottaa BugMeNot.

Blogin uudistaminen

Voisinpa itsekin ottaa mallia esimerkiksi Nikosta ja Pinseristä ja laittaa tuollaisille pikkujutuille tilaa blogiin johonkin. Joskus tulee vastaan joku linkki tai sivu, josta haluaisi kertoa, mutta toisaalta taas ei jaksa oikein postausta siitä kirjoittaa.

Haq: Ootko muistanu verkottua?