Sekalaista

Tänään tarjolla sekalaista ilman haircuttia.

Iltalehti kykenee tekemään jutun waretetusta Conan O’Brien showsta. Itsekin ko. shown jouduin katsomaan etukäteen jo, kiitos Pinserin, kun kotona ei SubTV näy. Ammattitaitoa kuvaa vielä se, että edes tiedoston nimeä, jossa kaikki tiedot rellaavasta groupista lähtien näkyvät, ei tajuttu peittää.

Ihmiset ovat nyreissään, koska UPM:n johto saa lisää liksaa, kun työntekijöitä lähtee pihalle. Heidän tehtävänään on ollut saneeraus ja he ovat onnistuneet siinä, nousihan yrityksen arvo pörssissä yli miljardi euroa. Kuvaavaa Suomen poliittisesta kentästä on sen sijaan se, että edustajat SDP:stä ja vasemmistoliitosta ehdottivat, että Suomen valtion pitäisi omistaa yhtiöistä sen verran, että moiset irtisanomiset voidaan estää. Heh heh. Siksi kai he istuvat vasemmalla. Tekisivät Suomesta paremman maan yrittäjälle, niin irtisanomisia ei jouduttaisi tekemään. Esimerkiksi AY-liikkeitä voisi hieman heikentää..?

AKT:n lakko sai ihan hyvää keskustelua aikaan Vahtikoira blogissa. Itsekin sinne kirjoitin jotain, mutta haluan vielä tähänkin kirjoittaa yhden lauseen. On kummallista että yrittäjä, joka ottaa riskin, työllistää työvoimaa ja pyörittää valtion taloutta, on Suomessa kaikkein huonoimmassa asemassa (liittojen kannalta). Kommentoida saa.

Kevät tulee oletko valmis! Aika rapsakalta näyttää ainakin Joensuun sää. Vaikka profiloidunkin ehkä talvi-ihmiseksi, tykkään lumesta ja noin, mutta on se aurinkokin kovin vekkuli juttu. Nyt aurinko jo lämmittää hieman ja kevään tulon voi aistia, jossain ehkä myös nähdä. Kivaa.

Pitkästäaikaa bilehehkutusta luvassa. Lappeenrannan Cannibalsissa (joka ei paikkana ole ehkä kaikkein hienoin) järjestetään Housebasen 10v-bileet 24.3. Oon niin siellä. Techmukin on edustettuna sekä laitteiston että suosikkiajattelijani Caro2 toimesta. Lisäksi Dimensio järkkää aamujatkot, jotka eivät kyllä Lappeenrannassa ole yleensä olleet kovin suosittuja. Toivottavasti nyt ihmisiä kuitenkin riittää.


Posted

in

by

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.