Idea

Minulla on ollut säännöllisesti ideoita erilaisista palveluista, joita Internetiin voisi kehittää. Nyt paljastan yhden todella monta vuotta päässäni pyörineen ja joskus aikoinaan sitä meinattiin lähteä Pulliksen kanssa toteuttamaankin. Olisi ollut jatkoa meidän HC / VKK projektille, jonka harvat tuntevat. Tosin Oletko IRC-addikti? -testi on ollut melko suosittu.

Ideanamme oli yksineläjien portaali, esimerkiksi yksinelajat.com. Tämä idea sai alkunsa siitä, kun muutimme kukin tahollamme juuri asumaan yksinään ja käytimme uudessa kodissamme kaikenlaisia kikkoja, jotka eivät ehkä olleet sovinnaisia. Sivuille olisi voinut kuka tahansa jonkin systeemin mukaan kirjoittaa tarinaa omasta asumisestaan ja omista tapahtumista. Kuukausikilpailuina oltaisiin voitu järjestää esimerkiksi sekaisin kämppä -tyylisiä kilpailuita. Olisi voitu tarjota niksejä ja muuta käyttäjien syöttämänä.

Materiaalia kerääntyikin hieman listattavaksi. Eräs henkilö kertoi, kuinka hänellä oli vain pieni tiskipöytä ja tiskiallas, niin vei tiskit pesuhuoneeseen ja suihkutti suihkulla ammeessa lautaset puhtaaksi. Toinen laittoi munat kiehumaan ja nukahti. Vedet kiehuivat pois ja munat paloivat kiinni kattilan pohjaan. Haju aivan jotain sanoin kuvailematonta. Kolmannet innokkaina maidonjuojina eivät jaksaneet tiskata ja käyttivät kaikkea mahdollisena laseina. Erästä esinettä epäiltiin kukkaruukuksi, mutta se toimi kyllä.

Näitä riitti ja niitä oli hauska lukea. Opiskelijat ja muut yksineläjät ovat laiskaa ja kekseliästä väkeä. Siitä yhdistelmästä syntyy kaikkea kummallista.

Järjestelmä olisi vaatinut aika paljon hommaa ja Pulliskin katosi kuvioista, niin jäipähän sitten toteuttamatta. Kuitenkin ehkä hieman kaipaan kyseistä palvelua, joten arvelin kertoa siitä näin yleisesti, jos joku sen vaikka lähtisi toteuttamaan.


Posted

in

by

Tags:

Comments

5 vastausta artikkeliin “Idea”

  1. haq avatar
    haq

    Kertakäyttöastiat, opiskelijaruokapaikat ja einekset ovat yksineläjän pelastus. Ei paluuta tavan lautasiin, miksi olisi?

  2. Jasmo avatar

    No joo, tiskatessa kyllä monta kertaa on tullut mieleen, että miksi en käytä kertakäyttöastioita?

  3. Mette avatar
    Mette

    Kolme hyvää syytä, miksi ei: hinta, hinta ja hinta.

  4. haq avatar
    haq

    Joo mutta vuoden kertakäyttöastiat maksavat 100 euroa, kun ottaa kerralla kaikki, tuohon hintaan en rupeis enää tiskaamaan. Sitten Suomessakin on VIELÄ jokunen kartonkitehdas, niin niiltäkin kandee kysästä näytetavaraa :D

  5. jazmo avatar

    Tilasin hesarin joka maksaa 100€ vuodessa. Sillä rahalla olisin voinut tuottaa uskomattoman kansan likaisia kertakäyttöastioita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.