Paita

Grand Theft MP3
Uusi paita

Paitashop.fi on aina palvellut minua erinomaisesti. Tällä kertaa minulle tuli sieltä paita. Ihmiset suunnittelevat kaikenlaista aina mielenosoituksista lähtien osoittaakseen vastustustaan uudelle laille. Itse en voi eduskuntatalon portaille lähteä hyppimään, pidän omaa mielenosoitustani tällä paidalla. Mielenkiintoa paita ainakin on herättänyt. Valitettavasti valokuvan taso on hieman heikko, mutta idea selvinnee.

Jos kuva näyttää tutulta, se on otettu netistä. En valitettavasti muista enää, mistä tuo osuva kuvaus on repäisty. Kenties joku muistuttaa?

Henkilökohtaisesti alkaa olemaan takki aika tyhjä tämän tekijänoikeushomman kanssa. Olen yrittänyt olla aktiivinen, seurata uutisointia, vaikuttaa blogeissa ja kertoa ihmisille epäkohtia ja nyt tämä paita. En oikeasti tiedä enää mitä voisin tehdä. Ja silti näyttää siltä, että vaikka tuhannet, tai ainakin sadat, ihmiset ovat huolensa ilmaisseet, se kaikki pyyhitään pois. Masinointia. Maaginen sana, jolla voi peittää kaikki virheen jäljet.

Onneksi vanhat kopiosuojaussivuni ovat pois Internetistä, kun en niitä jaksanut ylläpitää. Uuden lain tullessa voimaan kopiosuojausten kiertomenetelmien julkaisu olisi laitonta. Kopiosuojauksien vastustajiin oli liittynyt poisottopäivään mennessä yli 4000 (henkilöllisyydet tarkastamattomia) henkilöä.

Jos joku viitsisi tehdä uuden vastaavanlaisen kopiosuojausten vastustajat -sivun, olisi nykyään liittyneitä tuo 4000 varmaan yhdessä päivässä. Tietoisuutta on ainakin saatu lisää.


Posted

in

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.