by

Musiikin kopioiminen

RIAA haastaa noin 800 Kazaan ja Groksterin käyttäjää oikeuteen. USA:ssa päätettiin myös, että esimerkiksi Kazaan kehittäjiä voidaan pitää osasyyllisinä tekijänoikeusrikoksissa, joita ohjelmalla tehdään. Aika kummalliselta kuulostaa.

Applen iTunes Music Store on myynyt maailmanlaajuisesti kohta 150 miljoonaa kappaletta. Muistaakseni kuulin YleXiltä, että Englannissa musiikkia hankitaan verkosta jo enemmän laillisesti kuin laittomasti. Tai sanotaanko, että tekijänoikeuksia kunnioittaen, en ole varma laillisuuskysymyksistä Britanniassa.

Iso osa laillisten palveluiden käyttäjistä sanoo käyttävänsä niitä haasteiden ja laittomuuden pelossa. Hyvä, että jollakin tavoin ihmiset edes alkavat maksamaan taas artisteille. Netti myös lähentää megastaran ja aloittelevan tähden väliä – markkinointiin ei tavita välttämättä muuta kuin muutama suotuisa foorumipostaus tai blogivinkki.

Itse käytän laillisia musiikinlatauspalveluita tällä hetkellä ainoastaan yhdestä syystä. Helppous ja laatu. Oho, siinähän onkin kaksi syytä. On helppoa löytää saman genren biisejä, biisien tiedot ovat tagissa oikein, laatu on loistava. Näistä ei ole mitään takuuta perinteisiä p2p-verkkoja käyttäen. Laitontahan musiikin lataaminen verkosta ei Suomessa vielä edes ole. Sekin tullee varmaan muuttumaan tulevaisuudessa.

Tulevaisuudessa muuttuu varmasti paljon muutakin, toivottavasti myös (suurten) levy-yhtiöiden asema ja asenne.

Kommentoi

Comment