LTY / 2

Opiskelen LTY:ssä. Opiskelen tietotekniikkaa, pääaineeni on ohjelmistotuotanto. Sivuaineena luen tietojohtamista tuotantotalouden osastolta. Vähän yli 2 vuotta olen ollut kuvioissa mukana. Ja välillä meinaa ihan alkaa hitsittämään, miten retuperällä ollaan.

Tietotekniikanosastolla opetuksia ei jaeta ilmeisesti tutkimuksen tai ammattitaidon perusteella, vaan arvalla. Tästä hyvää esimerkkiä pitää eräskin luennoija, jonka luennoilta aina häviävät ihmiset ennen kurssin loppua. Surkuhupaisia tekstejä löytyy ilmoitustauluilta: Laitoin kaikki slaidit nettiin, kun luennoilla ei näy porukkaa. Jos joku haluaa tulla luennolle, niin lähetä sähköpostia, niin pidetään luento.

Kyseessä on kuitenkin aiheet, joissa on paljon osallistujia. Kymmeniä, satoja. Mutta esimerkiksi kyseinen henkilö on aloittanut luentonsa sanomalla: Minä en tästä asiasta paljoa tiedä, älkää kysykö vaikeita. Miksi me olemme siellä kuluttamassa kallista(?) aikaamme, jos luennoitsija ei ole alansa ammattilainen? Eikö nyt olla yliopistossa?

Hyvää roolia vetää myös toinen henkilö tietotekniikan osastolta. Yli puoletkin luennoista saatetaan perua menojen takia ja tenttien korjaus saattaa viipyä kuusikin kuukautta. Ilmeisesti luennoitsijalle pitäisi tulla jotain sanomista, jos yli kuukausi menee ja asiasta on valitettu – paljon – mutta eipä auta. Ilmeisesti LTY:n byrokratia on rakennettu suojelemaan professoreita.

Muista osastoista en voi paljoa sanoa, kun kokemusta ei ole. Kauppatieteillä on kuulemma myös yhtä töhöjä opettajia, jotka eivät osaa aihettaan tai osaa tuoda sitä ilmi, näin eräs opiskelija minulle kertoi, mutta selvästi vähemmän kuin tietotekniikassa. Kauppatieteet eivät minua vaan pahemmin kiinnosta. Tuotantotaloudessa on kanssa parempi tilanne. Töhöjä on, mutta ei niin paljoa. Ja ilmeisesti niitä osastoja johdetaan oikein.

Jos en olisi tällainen, hmm, tietotekniikkaihminen (en tunnustaudu kuitenkaan nörtiksi), niin olisin vaihtanut kyllä osastoa.

Kun opiskelijoiden pitäisi valmistua yhä nopeammin, niin pitäisiköhän opetuksen laatuunkin kiinnittää huomiota, eikä vain piiskata kovempaa?


Posted

in

by

Tags:

Comments

Yksi vastaus artikkeliin “LTY / 2”

  1. Marko avatar

    Nii, toit toki esiin juurikin ne huonoimmat esimerkit. Asioissa on toki parannettavaa, etenkin tuon ”anteeksi että olen olemassa ja en tiiä aiheesta mitään” -miehen kurssin kohdalla, jossa itse aihe olisi _todella_ tarpeen tuleville koodareille/johtajille. Onneksi koulusta löytyy jopa hyvin pidettyjä kursseja ja IMO kunnon pohjanoteeraukset ovat vähissä.

    Toki ei luennoitsijaltakaan voi vaatia paljoa, jos ei opiskelijoita kiinnosta. Ei täällä ole mikään pakko oppia ja sen dippatyönkin voi repäistä vaikka Yöjunan vessan seinältä.

    Tietotekniikan osasto kärsii rahavarantojen puutteesta, joka näkyy juurikin luentojen ja luennoitsijoiden tasossa. On intensiiviä ja muita pilipalin pidettyjä kursseja. Nyt pitäisi sentään olla uus professori? tulossa sentään, kun yksi palkittu sellainen lähtee pois.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.