by

Bileet

Voih. Laserpoint 2005 lykkääntyy huhtikuulle vessaremontin takia. Huhtikuussa bileet eivät todennäköisesti sovi kalenteriini, koska meillä on suvussa muutamatkin juhlat. Maaliskuussa Suomeen kuitenkin tulee Dj Tiësto, joka on mielestäni iso tapaus. Kenties miehen maine on kasvanut jo todellisista mitoista yli, mutta se toisaalta vaan parantaa ainakin alkufiilistä. Pitää toivoa että järjestäjä pitää järjen kädessä, eikä ota sisään liikaa ihmisä rahan kiilto silmissä.

Pari kaveria lähtee Trance Energy 2005 kekkereihin. Mahtaa olla hyvät menot. Vähän hitsittää, iteki vois tuollaisiin lähteä mielellään. Budjettiongelma.

Tajusin, että olen jo koulussa. Tarkoitan sitä, että minunhan pitäisi tehdä näitä koulujuttuja, harjoituksia ja niin edelleen. Pakokauhu ja oksennus valtasi minut. Onneksi tarkempi tarkastelu osoitti, että huolet voi pääosin siirtää ensi viikolle. Joten, nyt en tee mitään, stressaan sitten ensi viikolla.

Fysiikan professori pitää tällaisia kotisivuja. Olen ollutkin aina sitä mieltä, ettei fyysikot ihan täysillä kulje.

Muropaketissa sain niskaani karvasta kalkkia, kun olevinaan ohjelmointitaitojani osoittaessani loin luomuksen, joka toimi (ja jossa oli 30 riviä) ja sitten toinen tuli ja ratkaisi asian 2 rivillä. :)

Kommentoi

Comment